Poimintoja puutarhaelämän parhaista paloista

Japaninvaahtera syysvärissään. Pidän vaahteroista ja mikäpä näitä on katsellessa, kun värit
ovat tätä luokkaa.

Luonto on ollut minulle aina tärkeä ja mökillä tavoitan jälleen hetkiä, joista olen jäänyt
paitsi kaupunkivuosinani.

Pieniä suuria asioita on lukematon määrä, kun vain malttaa pysähtyä havainnoimaan.

Kärhöjä olen tullut hankkineeksi parikymmentä kappaletta ja odotan tulevalta kesältä
runsasta kukintaa. Esimakua tulevasta sain jo viime kesänä.

Värien ja lehtimuotojen runsaus, valo ja sen leikki omassa puutarhassa - elämän makuista
elämää, jota ilman en haluaisi enää koskaan elää.

Katvio (Kirengeshoma palmata) viehättää
erilaisuudellaan.

Kiitos teille kaikille, jotka olette lahjoittaneet kasvejanne. Miten paljon iloa olettekaan
tuottaneet minulle ja niille, joille olen jo nyt voinut jakaa hyvää eteenpäin.

Mökin varastoista on löytynyt kaikenlaista pientä hyödynnettäväksi puutarhassa.

Kasvillisuuden kasvuunlähtö on ollut rohkaisevan hyvää.

Tämä sara (Carex) osui kerralla mieleiseensä

paikkaan ja se näkyy kasvussa.

Kirpputori löydöt Lahdesta. Pelkille metalli-
rungoillekin tulee olemaan aikanaan käyttöä
puutarhassa.

Tämmöisiä puolalaisia soihtuja löytyi puutarhavajasta. Soihtujen
runko on puuta. Vieläköhän näitä on saatavana jostakin?

Ystävän valmistama vati pääsi vesialtaaksi puutarhaan. Tämä tirppa on liian paksu
uintireissulle, mutta muuten vedelle on kyllä ollut kysyntää :)

Paljasta pintaa

Maaperän ohjaamia ratkaisuja

Puutarhan toteuttaminen ja ratkaisujen ideoiminen ottaa aikansa. Puutarhani rakentamistani voisi kuvata prosessiksi, jossa palaset yksi toisensa jälkeen löytävät paikkansa. Tämä palapeli ei kuitenkaan ole mikään tavallinen palapeli, vaan tässä "palasen" alustalla on hyvinkin suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Maaperä on varsin määräävässä asemassa, mihin suuntaan kehitys tietyllä osalla puutarhaa lähtee kulkemaan. Maisemasuunnittelijana minun pitäisi piirtää koko alueesta suunnitelma, tallentaa ajatukseni ja toiveeni planssille, ja edetä toteuttamisessa järjestelmällisesti laaditun suunnitelman mukaisesti. Mökin lähiympäristön suhteen aionkin niin toimia, mutta tästäkin huolimatta lopputuloksen kanssa käynee niin, että kovin suuretkin linjat voivat vielä muuttua toteutusvaiheessa. Ei siis mene niin kuin Strömsössä tämäkään homma, vaan asioita parsitaan kasaan sen mukaan, mitä yllätyksiä maaperässä vastaan tulee.

Tilanne mökin hankinnan jälkeen kesäkuussa 2012.

 

Haaveet jalostuivat matkan varrella paremmaksi todellisuudeksi

Hyvänä esimerkkinä tilanteen mukaan tarkentuvasta suunnitelmasta ovat nämä kolme kuvaa. Ylimmäisessä kuvassa on tilanne mökin ostamisen jälkeen. Kuvasin ensimmäisillä käyntikerroilla lähtötilannetta, jotta voisin myöhemmin arvioida tapahtunuttta muutosta. Haaveilin avarammasta näkymästä tontin yläosan männikköön ja kivikkoon, joten joitakin puita pitää saada nurin. Se oli hyvin selvää alusta lähtien. Muita ajatuksia ei tämän tontin osan kehittämisestä ollut juurikaan muodostunut. Jossakin vaiheessa ryhdyin haaveilemaan kivikkopuutarhan rakentamisesta huussin ja varaston välille. Hankkimani kasvit ohjasivat tekemään kivikosta perinteisemmän perennapenkin, mutta onneksi tilaa on vielä kivikkokasveillekin. 

Tilanne loppukesällä 2013, kun havahduin viimein tajuamaan, mitä sammalen
alla piileekään.

 

Pintaa esiin ja heti

Eräänä kauniina päivänä pihalla liikkuessani tajusin kuin salaman lyömänä, että sammalen allahan piilee varsin sileä kallio. Olisihan se pitänyt jo aikaisemmin tajuta, mutta ei vaan ollut pälkähtänyt asia mieleen. Poissa näkyvistä, poissa mielestä tuntui toimineen liiankin hyvin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kalliohan täytyi saada näkyviin. Pidän kivistä ja kallioista ja eihän mitään näin suuremmoisen hienoa voi jättää sammalen alle piiloon. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, että sain kuorittua kallion näkyviin.

Innostus toimii hyvänä kannustimena, mutta toisessa vaakakupissa ovat ympäri tonttia odottavat, osin keskeneräiset projektit. Voisikohan sitä tehdä yhden asian joskus kunnolla loppuun saakka ja sitten siirtyä vasta seuraavan projektin pariin... Onnistun toistuvasti huijaamaan itseäni sillä, että joku toinen työ on tärkeämpi saada alulle kuin toisaalla valmista. Tästä syystä puutarhaani ei ihan pian tulla näkemään osallistumassa avoimiin puutarhoihin. Raakile on raakile ja pääosin keskeneräistä puutarhaa ei minun luonnolla esitellä laajalle yleisölle, vaikka tässä asiasta avoimesti kirjoitankin.

Sipulikukkia, iriksiä, koristeheiniä, jokunen kuunlilja ja niin edelleen. Niistä
on "kivikkopenkki" tehty.

 

Vaaleanharmaata mursketta polkuihin

Keväällä puutarhan työt jatkuvat tämän istutuksen ympäristön viimeistelyllä. Kuvassakin näkyvät luonnon heinätuppaat jätän edelleen kasvamaan. Tykkään niiden muodosta ja ulkonäöstä, joten suotta mitään valmiiksi upeaa ja puhuttelevaa lähtee uudelleen rakentamaan. Heiniä ympäröivät polut tulevat olemaan yleissävyltään vaaleanharmaata 5/16 mursketta, jota olen jo hankkinut työpaikaltani Rudukselta. Polkujen kiviaineksen värin olin päättänyt jo entuudestaan. Kuivana vaaleanharmaasta, märkänä tumman sävyihin sen tulisi yleisilmeeltään liikkua. Kävi hyvä mäihä, että juuri tarpeisiini sopiva kiviaineksen sävy löytyi mökkiäni lähimpänä sijaitsevalta montulta. Pitkä rahtimatka nostaa kiviaineksen hintaa, joten, mitä tarkemman värivaatimuksen näkyviin jäävälle kiviainekselle asettaa, niin sitä suurempaan rahtikustannukseen kannattaa lähtökohtaisesti varautua.

Mökkikeikalla 22.2.2014

Vilkkua päälle ja auton keula mökkitielle. Täällähän on elämää. Tuntematon mies vartoo reppuineen kyytiä ison tien risteyksessä. Jatkan matkaa ja ensimmäisessä naapurissa on auto, toisessakin. Tuntuu hyvälle, että tapaa naapureita pitkästä aikaa ja pääsee vaihtamaan muutaman sanan, kysymään kuulumiset.

Uusi ystävä

Hyppään autosta ja kävelen rinteen mökin ovelle saakka. Naapuri tervehti ja huikkasi, että saat seuraa. Hän oli pidätellyt karvaista ystäväänsä omalla puolella aamun ajan, mutta kovin se olisi ollut halukas tutkimaan, mitä mielenkiintoista naapurissa on tarjolla. Nyt viimein malttamaton 10-vuotias mäyräkoira sai ihan luvalla tulla laiduntamaan minun puolelle. Kovin oman arvonsa tunteva hän oli, ei meinannut millään malttaa heinänsyöntipuuhiltaan tulla rapsutettavaksi. En antanut periksi, kävelin itse rapsuttelemaan uutta tuttavuutta, joka ei sittemmin meinannut malttaa mennä omalle puolelle isännän kutsuista huolimatta.

Kuulumiset vaihdettuamme naapuri kertoi ajatelleensa, että vaikutin kovin tutulta, kun ensimmäistä kertaa tapasimme. Vaimolleenkin oli asiasta ohimennen maininnut, mutta asia jäi mysteeriksi sillä erää. Vastaus oli yllättäen nyt myöhemmin löytynyt tv:n uusintoja katsellessa tässä kevään kynnyksellä.  

Rusakko puutarhurin apuna

Nopeasti silmäillen kaikki näytti olevan hyvin. Kasvit eivät olleet kokeneet pahoja tuhoja. Ristiturpa oli tähän saakka ollut kovin armollinen. Pallohortensian se oli käynyt huolella latvomassa, mutta sehän sopii. Siinäpähän helpotti minun kevättöitä puutarhassa. Kunpa tämä sujuisikin aina näin hyvin. Viime talven tappiot ovat vielä tuoreessa muistissa, mutta onneksi yksikään kasvi ei jänisten puuhista huolimatta kuollut. Sittemmin viidastuneena suojasin herkimpiä verkoilla ja niillä lienee ollut vaikutusta. Tosin lumitilanne on koko talven ollut semmoinen, että ilmeisesti jänikset ovat saaneet parempaa purtavaa, eikä puutarhakasveihin ole tarvinnut kajota edellisen talven tapaan.

Kellovaivero (Pieris japonica) ja sypressi (Chamaecyparis) elinvoimaisina.

Kenties sittenkin pöllöjä

Pöllöjähän minä menin ensisijaisesti etsimään ja sen verran sain vihiä, että löysin yhden aivan oksennuspallolta näyttävän päästäisen raadon hangelta läheltä pöllönpöntöä. Raato olisi jäänyt näkemättä, mutta uusi ystäväni sen paljasti. Se kävi piehtaroimaan hangelle ja tuntui viihtyvän siinä kiehnäämässä liiankin hyvin. Ajattelin, että kaveri heittäytyi leikkisäksi ja haluaa minutkin mukaan leikkeihin. Lähemmäs käveltyäni huomasin, että jotain outoa tummaa, pitkulaista hangella on juuri siinä kohdassa, missä mäyris pyöriskeli. Tummaa karvaa, luita, kärsä ja hännän luirukin tallella. Uitetun ja imutellun näköinen mytty se kuitenkin oli, kovin sen oloinen kuin olisi ollut pöllön mahassa aikansa. Eipä päästäisessä paljoa syötävää ole ja lienee aiheuttanut vatsanpuruja, kun oli jo ennen täydellistä sulamistaan takaisin hangelle joutunut. 

Kaksi laakerikirsikkaa (Prunus laurocerasus). Tuntematta lajikkeiden eroja, väittäisin, että toisella
ei mene kovin lujaa tällä hetkellä. Lieneekö tässä se paljon puhuttu merkittävä ero
pienilmaston kannalta vai onko toinen lajike kestävämpi?

Kivisen elämäni kiviä, nämä ovat ja pysyvät läsnä.

Pöllö, sinua odotetaan kotiin.

Lunta ei tänä talvena ollut yhtään niin paljon kuin viime talvena. 

Nuotiopaikka.

Ja kuten kuvasta näkyy, niin tämä on tehty etelänmiesten mittapuulla, mahtuu
isompikin kalikka palamaan.

Kaksi keuhkoa, kiveä ja sammalta. Unohdetaan ne keuhkot, mutta kovin on samanoloiset
kivet käsistäni tähän tipahtaneet. Mielikuva etoo sen verran, että tätä tuunataan
keväämmällä uuteen uskoon.

Sotshin olympiasumu yltää tänne saakka.

Elefanttiheinä (Miscanthus sinensis) jaksaa
törröttää edelleen.

Leukotti (Leukothoe) vaikuttaa myös edelleen elinvoimaiselta.

Pari kuukautta vielä ja kesä käsillä.

Hibatuijan (Thujopsis dolabrata) ensimmäinen
talvi Suomessa.

Orjanlaakeri (Ilex) myös ensimmäistä
talveaan ja hyvältä näyttää edelleen.

Onni on kivinen tontti

Vasempaan reunaan
olen kaavaillut kivipuroa,
joka toimisi myös polkuna
tontin yläosalle.

Kiviin ei kyllästy koskaan, paitsi kengässä

Voisi luulla, että kun työkseen näkee kiviä ja niitä asiakkaiden kanssa verbaalisesti pyörittelee päivät pitkät, että kiviin kyllästyy tai ainakin ehtisin työaikana saamaan riittävän suuren vuorokautisannoksen, jotta vapaa-aikanani malttaisin keskittyä aivan muihin asioihin. Tuo luulo ei toteudu minun kohdalla. Toisin on käynyt, sillä vapaa-ajallakin pyöritellään kiviä livenä konttoritöiden vastapainona.

Maakivet ovat monikäyttöisiä

Luonnonkivet tai maakivet, miksipä heitä nyt kutsutaankaan, ovat hyvin monikäyttöinen materiaali. Kiven muoto ja koko ohjaavat käyttöä ja oikeastaan vain mielikuvitus on rajana luomuksien toteuttamisessa.

Kasvit viimeistelevät kivirakenteet

Mökilläni olen käyttänyt kivet semmoisena kuin ne ovat vastaan tulleet, enkä ole lähtenyt työstämään kiviä työkaluilla johonkin tiettyyn muotoon. Kivien työstämisestä minulle ei ole juurikaan henkilökohtaista kokemusta, eikä käsillä ole ollut oikeita työkalujakaan.

Työstämättömyys luonnollisesti vaikuttaa reunuksien ja muurien ulkonäköön. Olen toisaalta mennyt siitä missä aita on matalin, koska olen vain halunnut saada nopeasti paljon näkyvää aikaiseksi. Toisaalta en halua viedä puutarhan ilmettä liian huolitelluksi. Ajattelen myös niin, että saan paikattua muurien ilmettä kasvillisuudella tökkimällä suurimpiin koloihin kivikkokasveja. Reunuksien osalta kasvit tulevat peittämään ne vähitellen, jolloin lopputuloksesta tulee viimeistellympi.

Suo, kuokka ja Jussi - samalla sisulla ja hengellä tähän tehdään istutusaluetta :)

Kivet lisääntyvät sittenkin

Kivien määrä yläosalla tonttia on ollut todellinen yllätys. Vastoin yleisiä uskomuksia olen tullut siihen tulokseen, että kivet ovat kovia sikiämään :) Näkyviä kiviä on paljon, mutta näkymättömissä maan alla niitä tuntuu olevan ihan joka kohdassa. Kuvissa näkyvä kivipaljous on löytynyt istutuskuoppia kaivaessa ja laajemmia istutusalueita valmistellessa. Toistaiseksi vain yksi kivi on ollut niin suuri, että se on jäänyt vanhoille sijoilleen istutusalueen alle. Se lienee juurikin se 'emokivi', joka tämän kivipaljouden ilokseni on loihtinut.

Suurin osa montusta löytyneistä
kivistä ei mahtunut kuvaan.

Varjossa kasvanut rimpula

Yksinään kivien kanssa painiskellessa loppuu aina välillä kädet ja toisaalta oma paino, etenkin jos liian lyhkäisellä rautakangella lähtee kiviä lähestymään. Pitemmillä rungoilla saa enemmän vipuvartta ja isokin kivi tuntuu jälleen kevyeltä. Joskus vain ihminen kohtaa voittajansa ja silloin on parempi taipua kuin teloa itseään. En ole mikään varjossa kasvanut rimpula, mutta täytyy myöntää, että konevoima olisi aina välillä enemmän kuin tervetullutta avuksi.

Projektit jatkuvat

Kuvissa näkyvät ponnistukset ovat kauden 2013 projekteja tai ehkä pitäisi ennemminkin sanoa, että kaudella 2014 jatkuvia projekteja. Syntymässä on uutta istutusaluetta, kivipuroa ja kaksiosaisesta lammesta haaveilen kovasti. Jospa saisinkin lammesta niin syvän ja suuren, että siinä voisi pitää kalojakin. Jos tämä toteutuu niin olen taas saavuttanut yhden haaveistani. Pitkään akvaariokaloja harrastaneena olisi hienoa siirtyä ulkolätäköiden pariin.
 

Taustalla näkyvistä rungoista oli hyötyä
kivien vipuamisessa.

Kivipuron aineksia, reunuskiviä
ja muurin täytettä. Lammenrantaakin
näistä voi lähteä syntymään.

Kivikkokasveja kuinkas muuten kuin kivien joukossa. Kasvualustana on lähes yksinomaan soraa.

Kesän 2012 aikana rakennetut alueet alkavat näyttämään jo joltakin.

Tämä istutusalue reunoineen syntyi vajaassa vuorokaudessa ja vielä ehdin saunomaan
ja nukkumaankin ;)

Kasveja istutuksissani on paljon ja osa näistäkin muuttaa eteenpäin kunhan uusia istutusalueita
valmistuu. Minulla on paha vika haalia kaikkea elävää "lihomaan" ja kokeiltavaksi aina
kun jotain mielenkiintoista tulee vastaan. Tällä tyylin tahtoo olla ongelmia sijoituspaikkojen
löytämisen kanssa. Toisaalta pääsenpähän tutustumaan kasveihin ja kartuttamaan kokemuksiani
niistä. Kasvitietämyksessä kirjaviisaudella ei kovinkaan pitkälle pötkitä, sillä kasvutapa, nopeus ja
kasvukierto on koettava - ei siitä oikein muuten mitään otetta saa. 

Kasvien suhteen olen kiinnostunut kovin monenlaisista
tapauksista puista, pensaisiin ja perennoihin. Oikeastaan
sen parempi, mitä harvinaisempi tai tuntemattomampi
kasvi on kyseessä niin sitä innokkaammin haluan sitä
lähteä kokeilemaan. Erityinen kiinnostuksen kohde ovat
piikkiset kasvit, mutta tähän joukkoon eivät kuulu ruusut.
Punaisen sävyissä keskellä loistaa peruukkipensas
(Cotinus coggygria) Lajike on muistaakseni
'Royal Purple'.

Hosta - kuunliljat

Kuunliljoja (Hosta sp) löytyy joka lähtöön. Väreissä ja koossa on varaa valita. Koko vaihtelee kääpiömäisen pienistä, hyvin matalista ja siroista lajikkeista jättimäisiin, jopa paria metriä lähenteleviin lajikkeisiin. Joitakin kuunliljalajikkeita kasvoi pihassa jo valmiiksi ja paljon olen ehtinyt haalimaan kuunliljoja lisääkin.

Kahdessa ylimmäisessä kuvassa on yksi pihan alkuperäisistä kuunliljoista. Sattuman kauppaa, että törmäsin hyvin samanlaiseen, ellei jopa samaan kuunliljalajikkeeseen Mäntsälän taimivaihtotapahtumassa. Lajike osoittautui hyvin vanhaksi, sillä eräällä harrastajalla oli Hämeen Taimistot Oy:n 1935-1936 taimihinnasto mukanaan, jossa lajike oli jo mainittuna. Hinnastosta on muutamia kuvia alempana ketjussa. Hinnastossa kuunlilja on mainittuna Funkia nimellä, tarkemmin Funkia aurea variegata. Ainakin harrastajalta hankkimani, erittäin hyvin kehittynyt, iso kuunliljapuska on hinnastossa esiteltyä vanhaa lajiketta.