Kuvamatka tontin kasvillisuuteen 24.6.2012

Alkukesän vihreys on vertaansa vailla.

Vasemmassa reunassa on pylväsmäinen kataja, jonka pyrin säästämään. Katajan takana
kasvaa siperianhernepensaita (Caragana arborescens). Kieloja (Convallaria majalis) on
vaikka muille jakaa. Nämä metsäkuuset (Picea abies) ovat saaneet toistaiseksi kasvaa,
kun antavat hyvin näkösuojaa ja kauniitakin ovat.

Eräs mieleisistä yllätyksistä oli varjolilja, (Lilium martagon). 

Jalokuunlilja, (Hosta sp.) ja ilmeisesti lehtoakileijaa
(Aquilegia vulgaris).

Jalokuunlilja (Hosta sp), suopayrtti (Saponaria officinalis),
lehtoakileija (Aquilegia vulgaris) ja paljon muuta.
Taustalla kasvuaan aloittelee joku ruusukin (Rosa sp).   

Etualalla kevätkaihonkukkaa (Omphalodes verna) ja seinustalla tarha-alpia harmiksi
saakka (Lysimachia punctata).

Sananjalkaa (Pteridium aquilinum) ja jokunen taimi komealupiinia (Lupinus polyphyllus).

Akileijaristeymä (Aquilegia).

Akileija tämäkin (Aquilegia).

Porkkanamaisista lehdistä kehittyi komea kasvusto punapietaryrttiä (Tanacetum coccineum),
joka lienee edelleen tunnetumpi vanhalla nimellään
punapäivänkakkarana.

Rohtosormustinkukka, (Digitalis purpurea) on kiitollinen
kaksivuotinen perenna, joka kylväytyy jopa harmiksi saakka
hyvällä kasvualustalla kasvaessaan.

Pioni (Paeonia), jonka lajiketta en tiedä.
Kukka on kerrottu lila.

Pioni (Paeonia), lajiketta en tiedä.
Kukka on kerrottu valkoinen.

Sinikuunlilja, (Hosta sieboldiana), jonka alta pilkukaslehtinen imikkä, ilmeisesti
rohtoimikkä (Pulmonaria officinalis), taustalla kukkii pikkusydän, (Dicentra formosa).
Kuunliljan takana näkyy tähtiputken (Astrantia major) lehtiä.

Jalokuunlilja (Hosta sp), syksyä kohti tämän lajikkeen lehtien kirjavuus vähenee
lehtien tummuessa. Hämeen taimistot Oy:n hinnastossa 1935-36 mainitaan
Funkia aurea variegata, jonka olen myöhemmin saanut ja se vaikuttaa kaikin puolin
samanlaiselta kuin tämä kuunlilja.

Ison kiven ympäryksen olen istuttanut lähes kokonaan itse hankkimillani taimilla, mutta
kuvassa keskellä rehottava tuoksuvatukka (Rubus odoratus) tuli mukana kaupassa. Olen
jo päässyt maistelemaan sen marjojakin. Ne ovat vadelman tapaan syötäviä.

Pallohortensian (Hydrangea arborescens) lehdet ovat alkukesästä hienostuneen vaaleanvihreät,
lähes limenväriset.

Pallohortensiat (Hydrangea arborescens) kuvassa keskelle, oikeassa reunassa kasvaa
norjanangervoa (Spiraea 'Grefsheim').

Vasemmassa reunassa on puska syyskesällä keltaisena kukkivaa, noin kaksimetriseksi
kasvavaa perennaa, tarhapiiskua (Solidago canadensis -ryhmä),
keskellä taka-alalla on herttavuorenkilpeä (Bergenia cordifolia).

Mieleinen yllätys oli myös jo yhden tai useamman talven
ulkona menestynyt sypressi.

Akileijaristeymä (Aquilegia).

Kurjenmiekkaa, ilmeisesti saksankurjanmiekkaa (Iris germanica).

Jalokuunlilja (Hosta sp.), siperiankurjenmiekkaa (Iris sibirica) ja jotain kellokukkaa,
ehkä varsankelloa (Campanula trachelium). Se siirtyi alatontille paikkaan,
jossa saa se yrittää levitä ihan vapaasti harmia tuottamatta.

Jalokuunlilja ( Hosta sp).

Rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea).

Rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea).

Kaivonkansi katoaa sopivalta korkeudelta tarkasteltuna kielojen (Convallaria majalis) paljouteen.

Pilkettä silmäkulmassa

Mitä pitemmälle kesä eteni, sitä vahvemmaksi tuli tahto päästä ylimääräisistä puista eroon. Multa kasa odotti kärrääjäänsä ja hankittuja kasveja melkoinen läjä istuttajaansa, mutta tärkeimmät asiat oli hoidettava ensin. Heinä-elokuulla alkoi viimein tapahtumaan. Sain isän kaveriksi puiden kaatamiseen tai hän jopa tarjoutui avuksi. Kaatamatta puut olisivat minulta jääneetkin tai olisi pitäytynyt turvautua ammattiapuun.

Puuta on nurin kesällä 2012, mutta on niitä vielä pystyssäkin. Vasemman reunan koivuryhmä ja kuvassa näkyvät kuuset kaatuvat keväällä 2014.

Harkiten hyvä tulee

Puiden merkitseminen oli kovin palkitsevaa puuhaa. Aina kun sain nauhan puun ympärille niin helpotti - kohta tätäkään ei ole tässä enää. Kun viimein päästiin kaatamiseen kiinni huomasin olleeni liian varovainen kaadettavien puiden suhteen. Nauharulla käteen ja uudelle kierrokselle sillä silmällä. Parempi varovaisuus kuin katumus tässäkin asiassa, sillä en halunnut jäädä mökkeineni avohakkuualueellekaan.
 

Oksia olen käyttänyt grillaamiseen. Karsimalla varsin ohuetkin oksat, pääsin eroon valtavasta risuongelmasta. En tiedä mihin olisinkaan joutunut niiden kanssa muuten.

Pokasahakin soi

Puita kaadettiin kahteen otteeseen kesällä 2012 ja sen jälkeen olen joitakin kaadellut vielä pokasahalla muinaista metsuria leikkien. On se vaan niin rankkaa puuhaa, että täytyy nostaa hattua tervaskannoille, jotka aikanaan viettivät talvet tukkimetsässä. Tulipahan sekin kokeiltua, jotta on edes aavistus, mitä perheen elättäminen on vaatinut.

Tässä kohtaa oli vielä kovin suuret luulot itsestään. Kyllä, kaikki hakkaan kirveellä haloiksi. Sen kuin vain napsuttelee aikansa kuluksi.

Usko meinasi loppua, puut eivät

Tontilta kaadettujen puiden määrä on nyt jo jossakin 140-150 rungon paikkeilla ja ensi keväänä kaatuu vielä noin 40 runkoa lisää. Sitten olen päässyt siihen tilanteeseen, jota olen tavoitellutkin - pääsen viimein huoletta istuttamaan uusia, pienempikasvuisia koristepuita etenkin alaosalle tonttia, jotta ne jonakin päivänä antaisivat iloa, ulkonäköä, suojaa ja yksityisyyttä pihaan.

Nurin meni raitaa, kuusta, leppää, mäntyä, pihlajaa, haapaa, enimmäkseen kuitenkin koivua.

Muuttuiko mikään?

Yleisilme - onko se muuttunut puiden kaatamisen myötä? Sanoisin, että yllättävän vähän. Naapuri kyllä kommentoi lähinnä häkeltyneenä, mutta kovin tyytyväisenä, että hänenkin tontille paistaa nyt aamuaurinko. Suurin muutos on ollut varjoisuuden väheneminen ja toisaalta se, puiden kaataminen on antanut tilaa ja mahdollistanut uusien istutusten tekemisen. Valon määrän lisääntymisen huomasi myös heinikoiden kasvun lisääntymisenä. Tätä vahvistaa osaltaan lisääntynyt ravinteiden ja kosteuden määrä, kun puut eivät vie enää suurinta osaa siitä, mitä on tarjolla.

Olemassa olevaa ja minun jo istuttamaa kasvillisuutta säästellen kieli keskellä suuta tähtäillen. Hyvin se meni, mutta oliko minun ihan pakko hankaloittaa raivaustyötä tekemällä kaatamiselle esteitä. En vain maltanut olla tarttumatta puutarhan rakentamiseen, kun sitä vartenhan mökin alkujaan hankin.

 

Näköalat kivikkoiseen rinteeseen avartuivat. Nyt pääsen ihailemaan käkkyräisiä mäntyjä ja sammaloituneita kiviä saunan ovelta saakka.

 

Naapurin jokakesäinen vieras oli sanonut ihmetellen, että "ai tuollakin on mökki", kun eihän sen puumäärän läpi nähnyt mitään aikaisemmin.

 

Alppiruusu odottaa istuttajaansa, mihinkähän sen tälläisi? Reilu vuosi myöhemmin se voi erittäin hyvin ja näytti jopa siltä, että ensi keväänä voi olla kukkiakin tulossa. 

 

Muutama pölli, mutta ei se tähän jäänyt.

Oksien seasta löytyi muutama pölli lisää.

  

Muuri, joka muistutti olemassa olostaan aina ohi kulkiessa. - Tartu kirveeseen, pilko minut, että pääsen kuivumaan...

Niin kauas kuin silmä siintää...

Miten tuokin kuusipöllikasa otti pattiin, parhaalla paikalla näkymää estämässä. Ei auttanut kuin sietää, ja ottaa päivä kerrallaan.

Kirves käteen ja menoksi. Henkilövahingoilta vältyttiin.

Vaikka kova äijä olenkin, niin ei, näitä kaikkia en pilkkonyt kirveellä. Suurimmat halkaisin muutamaan osaan ja isä pilkkoi loput itse rakentamallaan klapikoneella, joka on palvellut jo useamman kymmenen vuotta uskollisesti.

Ihan itse omin käpälin kirveellä pilkottuja halkoja. Todellisuus ja urakan suuruus alkoi paljastumaan. Kuka lie nuo kuunliljatkin haalinut. Se sama hamsteri sai puskat maahan vasta viikkojen vedessä liottamisen jälkeen.

Vaiheessa, mutta ei maalissa. Pinoon, pinoon, pinoon. Onneksi sain tässäkin puuhassa apua mahtavilta ystäviltä, jotka ampiaisen pistoksista huolimatta jatkoivat sinnikkäästi.

Kasa siellä, toinen täällä ja katto täynnä kaikkea rutaa. Sekin on vähenemään päin, kun osa puista on poissa. Ilma kiertää, aurinko pääsee kuivattamaan katon paremmin kuin ennen, joten sammalkasvuston parhaat päivät ovat takana päin.

Syksy 2013 ja olen omavarainen halkojen suhteen, jopa niin, että olen yrittänyt myydä osan pois. Mökissäkin on väri ja katto muuttunut, mutta siitä lisää tuonnempana.

Ken ihmettelee halkojen hintaa, niin suosittelen kokeilemaan. Puuhassa ei pääse tuntipalkoille, mutta kyllähän sitä aikansa kuluksi ja läskejä polttaakseen tätäkin tekee.

Kuokka maahan heti vai vasta myöhemmin?

Piha oli kesäkuun 2012 alussa varsin idyllinen ja perinteinen, joskin kovin vaatimaton. Suurin osa tontista oli enemmän tai vähemmän metsää. Paikoin oli havaittavissa avarampien alueiden umpeen kasvamista, sillä metsittyminen oli saanut edetä vapaasti. Hoidetumpaa aluetta oli varsin vähän. Nurmikon tai heinäisemmän alueen vähäisyyteen olin kovin tyytyväinen, sillä olin jo päättänyt hankkiutua heinikosta kokonaan eroon. 

Seinustalla takempana puskee ylös lehtiään muutamia pioneja ja etualalla on
sittemmin talveen menehtynyt vaaleanpunakukkainen ruusu.Tarha-alpia ja
kevätkaihonkukkaa riittää koko pitäjän tarpeisiin...

Rikkaruohoja vai perinneperennaa?

Vihreyttä pihassa kuitenkin riitti ja mielenkiinnolla seurasin, että mitä kasveja mistäkin nousee. Täytyy myöntää, että kasvien tunnistamisen kanssa tuli hankaluuksia heti kättelyssä. Rikkaruoho vai onko tämä sittenkin joku perenna? Opit ja kokemuksen kautta tutuksi tulleet kasvitkin tuntuivat kadonneen päästä. Asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että ei tieto mihinkään ollut kadonnut, sitä ei vaan yksinkertaisesti ollut koskaan ollutkaan :) Syy oli nimittäin siinä, että en missään vaiheessa ollut päässyt seuraamaan näiden kasvien vuodenaikaiskiertoa, jotta olisin pystynyt tunnistamaan kasvit jo heti kevään ensimmäisistä piipoista. Tämä sai suhtautumaan kaikkeen vihreään kovin varauksellisesti ja kasvillisuuta suojellen, jotta en tulisi tuhonneeksi mitään merkityksellistä ja säästämisen arvoista. 

Tässäpä sitä tunnistettavaa riittääkin. Tulppaaneja, poimulehteä, lemmikkiä,
mutta mitä muuta. Porkkanapuska vasemmalla piti mysteerinsä siihen saakka
kunnes ensimmäiset kukat ilmestyivät.

 

Mökin maalipinta aiheutti näppylöitä sekä värillään että huonokuntoisuudellaan.
Ensireaktio näihin hernepensaisiin oli kovin saman suuntainen, mutta sittemmin
olen oppinut tykkäämään näiden pirteästä vihreydestä, joskin valitettavan
usein härme pilaa kasvuston ja ilon jossakin vaiheessa kesää.

Virnaa täälläkin, lemmikkiä ja ahomansikkaa. Mutta on tässä jotain pensastakin,
joka sittemmin on tarkentunut pallohortensiaksi.

 

Lemmikkejä, ehkä lupiinia, vuokkoja, kieloja. 

 

Kuunliljaa ja jotain muuta. Isoin määrä jotain muuta tuntuu olevan kovin hyvä
valtaamaan alaa vähitellen, mutta varmasti. Syksymmällä keltaiset kukinnot
paljastivat kasvin piiskuksi, ilmeisesti tarhapiisku on kyseessä.

Metsää on saatava nurin

Into pihan muokkaamiseen oli heti alusta lähtien suuri. Onneksi pahimpien risukkojen raivaamiseen kului aikaa ja energiaa niin, että kasvit saivat olla aloillaan ja suuremmat pihanmuokkaushankkeet siirtyivät tuonnemmaksi. Varsin nopeasti kypsyi myös ajatus siitä, että isompia puita pitää saada vähennettyä paljon, jotta tontille pääsisi valoa ja ilmaa paremmin.  Puiden kaataminen tai paremminkin kaatamattomuus esti laajamittaisemman istutusalueiden perustamisen ja etenkin puuvartisten kasvien istuttamisen. Kovinkaan monelle puuvartiselle ei tuntunut olevan tilaa tai paikkaa, missä ne eivät olisi olleet puiden kaatamisen tiellä.

Malttamattomana tulin menneeksi jossakin määrin perä edellä puuhun ja hankin melkoisen liudan kasveja, etenkin perennoja, joita sitten yritin pitää hengissä valeessa ruukuineen päivineen. Kaikki kasvit eivät tästä kuurista tykänneet. Muistan ainakin joidenkin matalakasvuisten iiristen mädäntyneen. Oli sateinen kesä ja nämä olivat muiden kasvien katveessa siirteessä. Sitä eivät suoraa auringonvaloa kaipaavat kasvit kauaa sietäneet. Kantapään kautta suodattaen sopivina annoksina, jos ei muuten ole vastaanotin oikealla aaltopituudella.

Minä näen ensimmäisenä pelkkää virnaa. Kaunishan sekin on, mutta millä
kasvatan itseni sietämään sitä tai jopa tykkäämään? On se niin viheliäinen
hävitettävä ja hirttää kaiken muun...

Maltti oli valttia

Täytyy näin jälkikäteen sanoa, että onneksi minulla riitti malttia seurailla rauhassa, mitä kasveja mistäkin nurkalta nousee. Moni hieno puutarhan alkuperäiskasvi on sittemmin siirtynyt uuteen kohtaan kasvamaan ja jatkamaan elämäänsä. Näin ei olisi käynyt, jos olisin tilannut pikimmmiten puskutraktorin pyörähtämään tontille.

Edellisen omistajan toiveena oli hänen puutarhaperintönsä vaaliminen, ja sitä toivetta olen mielestäni kunnioittanutkin. Piha muokkaantuu vähän kerrassaan enemmän minun toiveiden ja näkemysten mukaiseksi, mutta olen koko ajan pyrkinyt hyödyntämään ja korostamaan tontin hienoimpia piirteitä, jotta paikan historia olisi läsnä uudistuksista huolimatta.