23. helmikuuta 2014

Hiljaistakin hiljaisempaa kansaa


Verraria ja sadeasua
- uusi elämä.

Kuin uitettua koiraa

Jos mahdollista kansa oli vieläkin hiljaisempi nyt kuin syksyllä nikkaroinnin aikaan. Helmikuinen vesisade madaltaa mielialaa. Herrasväki oli kuin uitettua koiraa. Vaatteet märkänä saavat raukat kärvistellä luonnon armoilla. Kahdella pienimmäisellä on sentään sadetakki päällä, mutta ne eivät paljoa pakkasilla lämmitä.

Esikuva näille luomuksille on aivan omaa luokkaansa Suomussalmella. Sen näin jo vuosia sitten ensimmäistä kertaa pohjoisen kalareissun yhteydessä. Enää en muista tapahtuiko ensikohtaaminen kevättalvella vai kesällä, mutta näky oli vaikuttava. Kohtaamisesta lienee aikaa jo parikymmentä vuotta, yli kymmenen kuitenkin ja edelleen tuolla suunnalla liikkuessa mieli valpastuu, kun lähestytään 'hiljaista kansaa'. Jokohan ne seuraavalla pellolla seisovat? Onkohan niitä tullut paljon lisää? Minkälaiset vaatteet kansalla nyt on päällään? Kesäaikaan muurikkaletut ja kahvit vetävät pysähtymään kansan pariin. Toivottavasti kesäkahvilan toiminta jatkuu tulevinakin vuosina, jotta kansaa pääsee ihmettelemään rauhassa lähempää ihan "luvan" kanssa. Kuka sitä pelkkiä puuhun ripustettuja rättejä menisi katsomaan? Kahvi ja jaloittelu on sentään pätevä syy pysähtyä pitämään taukoa rankan ajomatkan keskellä ;)

Ohessa linkki Suomussalmen kunnan sivuille, jossa alkuperäinen kansa on esitelty. Pätkä kannattaa katsoa, niin pääsette hiljaisen kansan olemukseen kiinni.

Hiljainen kansa Suomussalmella
http://www.suomussalmi.fi/matkailija/kayntikohteet/muut_nahtavyydet_ja_kayntipaikat/hiljainen_kansa


Muotia ehkäpä 60, 70, 80 ja 90-luvulta.

 

Iloista nikkarointia

Mökkini varastosta löytyi edellisten omistajien jäljiltä vanhoja vaatteita ja niille ei minulla ollut käyttöä. En saanut niitä heti poiskaan heitettyä ja nopeasti virisi ajatus käyttää ne hyödyksi pihalla. Kovin retroa ja muodin mukaista kudetta nämä olivat. Stylistiksi sain puuhaan mukaan tätini ja itse tein purkulaudasta vartaloita herrasväelle. Parina päivänä kansaa kasailtiin ja vaatetettiin. Minun puuhaksi jäi vielä etsiä kansalla paikat ja niiden pystyttäminen. 
 

Vartalo hahmoille syntyi pitkästä pystylaudasta, selkärangasta ja vyötärölinjaan ja hartioihin kiinnitin pätkän vaakalautaa, jotta vaatteet asettuvat paikoilleen. Pää syntyi puun rungosta sahatusta kiekosta tai muovisesta kukkaruukusta. Tyynyäkin kokeilimme, mutta se kokeilu osoittautui tuhoon tuomituksi. Matamin naama eli tyynyt täytteet kiinnostivat lintuja niin kovin, että kasvot repsahtivat ensimmäisten viikkojen aikana esittelykelvottomaan kuntoon. Harvoin, jos koskaan, on näin hauskaa ollut vasara kädessä. Erilaisia hahmoja alkoi syntymään yksi toisensa jälkeen ja hymy oli herkässä vaateyhdistelmiä katsellessa.

Miten naapurit reagoivat? Entä muut?

Lähinaapuri oli ensin katsonut pihaan ajaessaan, että johan on naapurin puolellla väkeä kunnes oli hoksannut, että kansa ei olekaan elossa. Olin paikalla kuulemassa remakkaa naurua, ja nopeasti tuli myös kommentti: - Sulla on tainnut olla täällä kovin yksinäistä. Kiitoksia. Pitkään aikaan parhaat naurut.

Muutama ohiajava on jopa pysähtynyt ja peruuttanut takaisin tarkistaakseen, että mitä tulikaan nähtyä. Tie on umpitie ja siinä ajatetaan kovin hiljaa, joten ainakaan liikenneturvallisuuden näkökulmasta vaaraksi nämä veijarit eivät kenellekään ole. Voihan se tietysti olla, että hetkisen on tunne, että joku seuraa, mutta näillä sankareilla ei ole silmiä, eikä hoksottimia, jolla rekisteröisivät havaintojaan. Tai mistä minä tiedän, mitä nämä puuhaavat silloin, kun en ole paikalla katsomassa :)

Tässäpä on lähes koko komea sakki. Suomussalmen Hiljainen kansa vie voiton
hahmojen määrässä. 

Kummassakin on puolensa, kukkaruukussa
ja puukiekossa.

Herrasväki juhlatuulella. Isännän pyhävermeet kärsivät, kun tuolla tavoin lähtee
rymyämään.

Uusinta uutta - Fashion 2020. Farkkua sen
olla pitää edelleen.
Viimeisin, mutta ei vähäisin. Pitsilakanan
uusi elämä. Haamua ei taida
Suomussalmellakaan olla.


22. helmikuuta 2014

Mökkikeikalla 22.2.2014

Vilkkua päälle ja auton keula mökkitielle. Täällähän on elämää. Tuntematon mies vartoo reppuineen kyytiä ison tien risteyksessä. Jatkan matkaa ja ensimmäisessä naapurissa on auto, toisessakin. Tuntuu hyvälle, että tapaa naapureita pitkästä aikaa ja pääsee vaihtamaan muutaman sanan, kysymään kuulumiset.

Uusi ystävä

Hyppään autosta ja kävelen rinteen mökin ovelle saakka. Naapuri tervehti ja huikkasi, että saat seuraa. Hän oli pidätellyt karvaista ystäväänsä omalla puolella aamun ajan, mutta kovin se olisi ollut halukas tutkimaan, mitä mielenkiintoista naapurissa on tarjolla. Nyt viimein malttamaton 10-vuotias mäyräkoira sai ihan luvalla tulla laiduntamaan minun puolelle. Kovin oman arvonsa tunteva hän oli, ei meinannut millään malttaa heinänsyöntipuuhiltaan tulla rapsutettavaksi. En antanut periksi, kävelin itse rapsuttelemaan uutta tuttavuutta, joka ei sittemmin meinannut malttaa mennä omalle puolelle isännän kutsuista huolimatta.

Kuulumiset vaihdettuamme naapuri kertoi ajatelleensa, että vaikutin kovin tutulta, kun ensimmäistä kertaa tapasimme. Vaimolleenkin oli asiasta ohimennen maininnut, mutta asia jäi mysteeriksi sillä erää. Vastaus oli yllättäen nyt myöhemmin löytynyt tv:n uusintoja katsellessa tässä kevään kynnyksellä.  


Rusakko puutarhurin apuna

Nopeasti silmäillen kaikki näytti olevan hyvin. Kasvit eivät olleet kokeneet pahoja tuhoja. Ristiturpa oli tähän saakka ollut kovin armollinen. Pallohortensian se oli käynyt huolella latvomassa, mutta sehän sopii. Siinäpähän helpotti minun kevättöitä puutarhassa. Kunpa tämä sujuisikin aina näin hyvin. Viime talven tappiot ovat vielä tuoreessa muistissa, mutta onneksi yksikään kasvi ei jänisten puuhista huolimatta kuollut. Sittemmin viidastuneena suojasin herkimpiä verkoilla ja niillä lienee ollut vaikutusta. Tosin lumitilanne on koko talven ollut semmoinen, että ilmeisesti jänikset ovat saaneet parempaa purtavaa, eikä puutarhakasveihin ole tarvinnut kajota edellisen talven tapaan.

Sypressi (Chamaecyparis)
Kellovaivero (Pieris japonica) ja sypressi (Chamaecyparis) elinvoimaisina.

Kenties sittenkin pöllöjä

Pöllöjähän minä menin ensisijaisesti etsimään ja sen verran sain vihiä, että löysin yhden aivan oksennuspallolta näyttävän päästäisen raadon hangelta läheltä pöllönpöntöä. Raato olisi jäänyt näkemättä, mutta uusi ystäväni sen paljasti. Se kävi piehtaroimaan hangelle ja tuntui viihtyvän siinä kiehnäämässä liiankin hyvin. Ajattelin, että kaveri heittäytyi leikkisäksi ja haluaa minutkin mukaan leikkeihin. Lähemmäs käveltyäni huomasin, että jotain outoa tummaa, pitkulaista hangella on juuri siinä kohdassa, missä mäyris pyöriskeli. Tummaa karvaa, luita, kärsä ja hännän luirukin tallella. Uitetun ja imutellun näköinen mytty se kuitenkin oli, kovin sen oloinen kuin olisi ollut pöllön mahassa aikansa. Eipä päästäisessä paljoa syötävää ole ja lienee aiheuttanut vatsanpuruja, kun oli jo ennen täydellistä sulamistaan takaisin hangelle joutunut. 

Kaksi laakerikirsikkaa (Prunus laurocerasus). Tuntematta lajikkeiden eroja, väittäisin, että toisella
ei mene kovin lujaa tällä hetkellä. Lieneekö tässä se paljon puhuttu merkittävä ero
pienilmaston kannalta vai onko toinen lajike kestävämpi?

Kivisen elämäni kiviä, nämä ovat ja pysyvät läsnä.

Pöllö, sinua odotetaan kotiin.

Lunta ei tänä talvena ollut yhtään niin paljon kuin viime talvena. 

Nuotio
Nuotiopaikka.

Nuotio
Ja kuten kuvasta näkyy, niin tämä on tehty etelänmiesten mittapuulla, mahtuu
isompikin kalikka palamaan.

Kaksi keuhkoa, kiveä ja sammalta. Unohdetaan ne keuhkot, mutta kovin on samanoloiset
kivet käsistäni tähän tipahtaneet. Mielikuva etoo sen verran, että tätä tuunataan
keväämmällä uuteen uskoon.


Sotshin olympiasumu yltää tänne saakka.

Elefanttiheinä (Miscanthus sinensis) jaksaa
törröttää edelleen.

Leukotti (Leukothoe) vaikuttaa myös edelleen elinvoimaiselta.

Pari kuukautta vielä ja kesä käsillä.

Hibatuijan (Thujopsis dolabrata) ensimmäinen
talvi Suomessa.

Orjanlaakeri (Ilex) myös ensimmäistä
talveaan ja hyvältä näyttää edelleen.

16. helmikuuta 2014

Onni on kivinen tontti


Vasempaan reunaan
olen kaavaillut kivipuroa,
joka toimisi myös polkuna
tontin yläosalle.

Kiviin ei kyllästy koskaan, paitsi kengässä

Voisi luulla, että kun työkseen näkee kiviä ja niitä asiakkaiden kanssa verbaalisesti pyörittelee päivät pitkät, että kiviin kyllästyy tai ainakin ehtisin työaikana saamaan riittävän suuren vuorokautisannoksen, jotta vapaa-aikanani malttaisin keskittyä aivan muihin asioihin. Tuo luulo ei toteudu minun kohdalla. Toisin on käynyt, sillä vapaa-ajallakin pyöritellään kiviä livenä konttoritöiden vastapainona.

Maakivet ovat monikäyttöisiä

Luonnonkivet tai maakivet, miksipä heitä nyt kutsutaankaan, ovat hyvin monikäyttöinen materiaali. Kiven muoto ja koko ohjaavat käyttöä ja oikeastaan vain mielikuvitus on rajana luomuksien toteuttamisessa.

Kasvit viimeistelevät kivirakenteet

Mökilläni olen käyttänyt kivet semmoisena kuin ne ovat vastaan tulleet, enkä ole lähtenyt työstämään kiviä työkaluilla johonkin tiettyyn muotoon. Kivien työstämisestä minulle ei ole juurikaan henkilökohtaista kokemusta, eikä käsillä ole ollut oikeita työkalujakaan.

Työstämättömyys luonnollisesti vaikuttaa reunuksien ja muurien ulkonäköön. Olen toisaalta mennyt siitä missä aita on matalin, koska olen vain halunnut saada nopeasti paljon näkyvää aikaiseksi. Toisaalta en halua viedä puutarhan ilmettä liian huolitelluksi. Ajattelen myös niin, että saan paikattua muurien ilmettä kasvillisuudella tökkimällä suurimpiin koloihin kivikkokasveja. Reunuksien osalta kasvit tulevat peittämään ne vähitellen, jolloin lopputuloksesta tulee viimeistellympi.

Suo, kuokka ja Jussi - samalla sisulla ja hengellä tähän tehdään istutusaluetta :)





Kivet lisääntyvät sittenkin

Kivien määrä yläosalla tonttia on ollut todellinen yllätys. Vastoin yleisiä uskomuksia olen tullut siihen tulokseen, että kivet ovat kovia sikiämään :) Näkyviä kiviä on paljon, mutta näkymättömissä maan alla niitä tuntuu olevan ihan joka kohdassa. Kuvissa näkyvä kivipaljous on löytynyt istutuskuoppia kaivaessa ja laajemmia istutusalueita valmistellessa. Toistaiseksi vain yksi kivi on ollut niin suuri, että se on jäänyt vanhoille sijoilleen istutusalueen alle. Se lienee juurikin se 'emokivi', joka tämän kivipaljouden ilokseni on loihtinut.

Suurin osa montusta löytyneistä
kivistä ei mahtunut kuvaan.

Varjossa kasvanut rimpula

Yksinään kivien kanssa painiskellessa loppuu aina välillä kädet ja toisaalta oma paino, etenkin jos liian lyhkäisellä rautakangella lähtee kiviä lähestymään. Pitemmillä rungoilla saa enemmän vipuvartta ja isokin kivi tuntuu jälleen kevyeltä. Joskus vain ihminen kohtaa voittajansa ja silloin on parempi taipua kuin teloa itseään. En ole mikään varjossa kasvanut rimpula, mutta täytyy myöntää, että konevoima olisi aina välillä enemmän kuin tervetullutta avuksi.

Projektit jatkuvat

Kuvissa näkyvät ponnistukset ovat kauden 2013 projekteja tai ehkä pitäisi ennemminkin sanoa, että kaudella 2014 jatkuvia projekteja. Syntymässä on uutta istutusaluetta, kivipuroa ja kaksiosaisesta lammesta haaveilen kovasti. Jospa saisinkin lammesta niin syvän ja suuren, että siinä voisi pitää kalojakin. Jos tämä toteutuu niin olen taas saavuttanut yhden haaveistani. Pitkään akvaariokaloja harrastaneena olisi hienoa siirtyä ulkolätäköiden pariin.
 
Taustalla näkyvistä rungoista oli hyötyä
kivien vipuamisessa.
Kivipuron aineksia, reunuskiviä
ja muurin täytettä. Lammenrantaakin
näistä voi lähteä syntymään.



Kivikkokasveja kuinkas muuten kuin kivien joukossa. Kasvualustana on lähes yksinomaan soraa.

Kesän 2012 aikana rakennetut alueet alkavat näyttämään jo joltakin.

Tämä istutusalue reunoineen syntyi vajaassa vuorokaudessa ja vielä ehdin saunomaan
ja nukkumaankin ;)

Kasveja istutuksissani on paljon ja osa näistäkin muuttaa eteenpäin kunhan uusia istutusalueita
valmistuu. Minulla on paha vika haalia kaikkea elävää "lihomaan" ja kokeiltavaksi aina
kun jotain mielenkiintoista tulee vastaan. Tällä tyylin tahtoo olla ongelmia sijoituspaikkojen
löytämisen kanssa. Toisaalta pääsenpähän tutustumaan kasveihin ja kartuttamaan kokemuksiani
niistä. Kasvitietämyksessä kirjaviisaudella ei kovinkaan pitkälle pötkitä, sillä kasvutapa, nopeus ja
kasvukierto on koettava - ei siitä oikein muuten mitään otetta saa. 

Kasvien suhteen olen kiinnostunut kovin monenlaisista
tapauksista puista, pensaisiin ja perennoihin. Oikeastaan
sen parempi, mitä harvinaisempi tai tuntemattomampi
kasvi on kyseessä niin sitä innokkaammin haluan sitä
lähteä kokeilemaan. Erityinen kiinnostuksen kohde ovat
piikkiset kasvit, mutta tähän joukkoon eivät kuulu ruusut.
Punaisen sävyissä keskellä loistaa peruukkipensas
(Cotinus coggygria) Lajike on muistaakseni
'Royal Purple'.


13. helmikuuta 2014

Hosta - kuunliljat

Kuunliljoja (Hosta sp) löytyy joka lähtöön. Väreissä ja koossa on varaa valita. Koko vaihtelee kääpiömäisen pienistä, hyvin matalista ja siroista lajikkeista jättimäisiin, jopa paria metriä lähenteleviin lajikkeisiin. Joitakin kuunliljalajikkeita kasvoi pihassa jo valmiiksi ja paljon olen ehtinyt haalimaan kuunliljoja lisääkin.

Kahdessa ylimmäisessä kuvassa on yksi pihan alkuperäisistä kuunliljoista. Sattuman kauppaa, että törmäsin hyvin samanlaiseen, ellei jopa samaan kuunliljalajikkeeseen Mäntsälän taimivaihtotapahtumassa. Lajike osoittautui hyvin vanhaksi, sillä eräällä harrastajalla oli Hämeen Taimistot Oy:n 1935-1936 taimihinnasto mukanaan, jossa lajike oli jo mainittuna. Hinnastosta on muutamia kuvia alempana ketjussa. Hinnastossa kuunlilja on mainittuna Funkia nimellä, tarkemmin Funkia aurea variegata. Ainakin harrastajalta hankkimani, erittäin hyvin kehittynyt, iso kuunliljapuska on hinnastossa esiteltyä vanhaa lajiketta.












 



 








4. helmikuuta 2014

Ison kiven juureen


Rimakauhua tukevasti koneen ääressä istuen

Kukapa sitä mitään keskeneräistä esittelisi, en minä ainakaan :)
Ehkä minut pelastaa sanonta, jonka mukaan puutarha ei ole koskaan valmis. Ainakin sillä voin oikeuttaa toimiani ja itselleni perustella julkaisujeni mielekkyyttä. Toivoa sopii, että jatkossakin osaisin pitää riman riittävän alhaalla uusien julkaisujen tekemiseen blogiprojektissani.  Projektilla on yleensä loppu. Niin tälläkin aikanaan ja varmuudella, mutta päivämäärä ei ole vaan tiedossa.



Kuvattu 3.6.2012


Olipa kerran kivi...

Kivi, joka ei näkynyt juuri mihinkään ja jonka luokse täytyi pujotella, jotta sen kauneuden ja suuruuden pääsi näkemään. Puun taimet ja vesakko olivat sen piilottaneet näkyvistä.

Malttamaton kun olen, niin melkein ensi töikseni tartuin sahaan ja aloin tätä luomusta kaivamaan päivänvaloon. Kun kivi oli paljastettu, alkoi harmittamaan sen ympärillä olevan istutusalueen huono kunto. Maa oli sammaloitunut ja viimeisetkin puutarhakasvit kituivat silmin nähden ja tekivät hidasta kuolemaa.

Syvä varjo oli vienyt kasveilta elinvoimaa, puuntaimet veden ja ravinteet. Käänne parempaan alkoi heti raivaamisen jälkeen. Kyllä luonto on ihmeellinen paikkaamaan arpiaan, kun siihen mahdollisuuden saa. Vesakosta löytynyt köynnösruusu virkistyi silminnähden  ja osoitti halukkuutensa elämään. Samoin kävi monille muille hiljaisempaa kautta eläneille kasveille.


Kivi oli lähes näkymättömissä. Kuvattu 3.6.2012


Pitäisikö hankkia elämä :)

Helmikuun iltaa eletään ja kirjoitan tarinaa kivestä. Miten elottomalla kappaleella, kivellä,  voikin olla niin suuri vaikutus minuun, ajatuksiini. Sen olemassa olo rauhoittaa, sitä voi tuijottaa läheltä ja kaukaa loputtomiin, mutta aina siinä näkee jotain uutta. Olen kirjoittanut jo aikaisemminkin, että tontin kivillä ja monimuotoisilla maastonmuodoilla  sekä maaperällä oli enemmän vaikutusta mökkihankintaani kuin rakennuksilla. Onneksi voin sanoa ilman välitöntä hoitoonohjausta, että ostin kiviä ja siinä ohessa mökin. Ehkä olen vain omalaatuinen persoona, kun tykästyn asioihin, joita ei oikein rahallakaan saa, jollei niitä tontilla valmiiksi ole.

Kuvattu 3.6.2012

Mökille saapuessakaan ei kiveä näkynyt. Kuvattu 3.6.2012




Muutosten tuulia. Kuvattu 24.10.2012

Siellä se taustalla komeilee. Kuvattu 5.5.2013
Kesä ja kärpäset, ja kivi. Kuvattu 16.6.2013


Kivi on saanut seuraa, ja tulee saamaan jatkossa lisääkin.
Kuvattu 29.9.2013