30. marraskuuta 2013

Marraskuun kaamosmasennus on hyvä muusa

Täysin pihalla -blogi, tästä se alkaa

Noin vuoden verran olen haaveillut ja kypsytellyt ajatusta blogista. Sisältö tulee olemaan puutarhapainotteista, mutta myös muuta luontoon ja matkailuun liittyvää saattaa eksyä joukkoon.

Täysin pihalla on ryhmänä myös Facebookissa.
Perustamani ryhmä sai alkunsa 14.3.2012 klo 13.17. ja toimintaperiaate kuuluu seuraavasti:

"
Ajatuksia ja ideoita puutarhaan, piharakentamiseen ja -sisustamiseen sekä ennen kaikkea innostuksen synnyttämiseen transpiraatioksi puutarhahulluille, huoltoaseman emännöitsijä Emilia Vilénin sanavalintaa lainatakseni.

Jakakaa ideoita, testatkaa omianne ja kommentoikaa näkemäänne. Te, joilla kamera pysyy kädessä, kuvatkaa paljon. Kuvaaminen ja kohteiden tarkastelu "raameissa" kehittää silmää näkemään asioita toisin.

Jos et vielä ole täysin pihalla, niin toivotan tervetulleeksi hankkiutumaan enemmän pihalle :)"

Samanlaisella asenteella ryppyotsaisuutta välttäen tätä blogiakin lähden rakentamaan. Puutarhailuun ja luonnon seuraamiseen hyvät puitteet antaa 2012 kesän kynnyksellä hankkimani mökki. 




Kuvan täydeltä kauan kaivattua puuhaa toimistotöiden ja kaupungissa elämisen vastapainoksi.



4 kommenttia:

  1. Hei kivaa että aloit myös bloggaamaan! Alan lukijaksesi heti kun saat lisättyä sivu palkkiin mahdollisuuden tehdä niin;)

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että saan lukea myös blogiasi! :)

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle blogille, tervetuloa joukkoon :) Tuo kirjaintarkistus on muuten aika turha ja hidastaa kommentointia aika lailla, joten kannattaa napsauttuaa se pois päältä heti alkuunsa. Bloggerin oma roskasuodin toimii oikein mainiosti, ei päästä juurikaan sälää läpi eikä nappaile oikeita kommentteja...

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kiitos :) Ja kiitos myös vinkistä. Muokkasin asetuksia. Lieneekö tapahtanut sitä, mitä toivoit tehtävän?

    VastaaPoista