Pilkettä silmäkulmassa

Mitä pitemmälle kesä eteni, sitä vahvemmaksi tuli tahto päästä ylimääräisistä puista eroon. Multa kasa odotti kärrääjäänsä ja hankittuja kasveja melkoinen läjä istuttajaansa, mutta tärkeimmät asiat oli hoidettava ensin. Heinä-elokuulla alkoi viimein tapahtumaan. Sain isän kaveriksi puiden kaatamiseen tai hän jopa tarjoutui avuksi. Kaatamatta puut olisivat minulta jääneetkin tai olisi pitäytynyt turvautua ammattiapuun.

Puuta on nurin kesällä 2012, mutta on niitä vielä pystyssäkin. Vasemman reunan koivuryhmä ja kuvassa näkyvät kuuset kaatuvat keväällä 2014.

Harkiten hyvä tulee

Puiden merkitseminen oli kovin palkitsevaa puuhaa. Aina kun sain nauhan puun ympärille niin helpotti - kohta tätäkään ei ole tässä enää. Kun viimein päästiin kaatamiseen kiinni huomasin olleeni liian varovainen kaadettavien puiden suhteen. Nauharulla käteen ja uudelle kierrokselle sillä silmällä. Parempi varovaisuus kuin katumus tässäkin asiassa, sillä en halunnut jäädä mökkeineni avohakkuualueellekaan.
 

Oksia olen käyttänyt grillaamiseen. Karsimalla varsin ohuetkin oksat, pääsin eroon valtavasta risuongelmasta. En tiedä mihin olisinkaan joutunut niiden kanssa muuten.

Pokasahakin soi

Puita kaadettiin kahteen otteeseen kesällä 2012 ja sen jälkeen olen joitakin kaadellut vielä pokasahalla muinaista metsuria leikkien. On se vaan niin rankkaa puuhaa, että täytyy nostaa hattua tervaskannoille, jotka aikanaan viettivät talvet tukkimetsässä. Tulipahan sekin kokeiltua, jotta on edes aavistus, mitä perheen elättäminen on vaatinut.

Tässä kohtaa oli vielä kovin suuret luulot itsestään. Kyllä, kaikki hakkaan kirveellä haloiksi. Sen kuin vain napsuttelee aikansa kuluksi.

Usko meinasi loppua, puut eivät

Tontilta kaadettujen puiden määrä on nyt jo jossakin 140-150 rungon paikkeilla ja ensi keväänä kaatuu vielä noin 40 runkoa lisää. Sitten olen päässyt siihen tilanteeseen, jota olen tavoitellutkin - pääsen viimein huoletta istuttamaan uusia, pienempikasvuisia koristepuita etenkin alaosalle tonttia, jotta ne jonakin päivänä antaisivat iloa, ulkonäköä, suojaa ja yksityisyyttä pihaan.

Nurin meni raitaa, kuusta, leppää, mäntyä, pihlajaa, haapaa, enimmäkseen kuitenkin koivua.

Muuttuiko mikään?

Yleisilme - onko se muuttunut puiden kaatamisen myötä? Sanoisin, että yllättävän vähän. Naapuri kyllä kommentoi lähinnä häkeltyneenä, mutta kovin tyytyväisenä, että hänenkin tontille paistaa nyt aamuaurinko. Suurin muutos on ollut varjoisuuden väheneminen ja toisaalta se, puiden kaataminen on antanut tilaa ja mahdollistanut uusien istutusten tekemisen. Valon määrän lisääntymisen huomasi myös heinikoiden kasvun lisääntymisenä. Tätä vahvistaa osaltaan lisääntynyt ravinteiden ja kosteuden määrä, kun puut eivät vie enää suurinta osaa siitä, mitä on tarjolla.

Olemassa olevaa ja minun jo istuttamaa kasvillisuutta säästellen kieli keskellä suuta tähtäillen. Hyvin se meni, mutta oliko minun ihan pakko hankaloittaa raivaustyötä tekemällä kaatamiselle esteitä. En vain maltanut olla tarttumatta puutarhan rakentamiseen, kun sitä vartenhan mökin alkujaan hankin.

 

Näköalat kivikkoiseen rinteeseen avartuivat. Nyt pääsen ihailemaan käkkyräisiä mäntyjä ja sammaloituneita kiviä saunan ovelta saakka.

 

Naapurin jokakesäinen vieras oli sanonut ihmetellen, että "ai tuollakin on mökki", kun eihän sen puumäärän läpi nähnyt mitään aikaisemmin.

 

Alppiruusu odottaa istuttajaansa, mihinkähän sen tälläisi? Reilu vuosi myöhemmin se voi erittäin hyvin ja näytti jopa siltä, että ensi keväänä voi olla kukkiakin tulossa. 

 

Muutama pölli, mutta ei se tähän jäänyt.

Oksien seasta löytyi muutama pölli lisää.

  

Muuri, joka muistutti olemassa olostaan aina ohi kulkiessa. - Tartu kirveeseen, pilko minut, että pääsen kuivumaan...

Niin kauas kuin silmä siintää...

Miten tuokin kuusipöllikasa otti pattiin, parhaalla paikalla näkymää estämässä. Ei auttanut kuin sietää, ja ottaa päivä kerrallaan.

Kirves käteen ja menoksi. Henkilövahingoilta vältyttiin.

Vaikka kova äijä olenkin, niin ei, näitä kaikkia en pilkkonyt kirveellä. Suurimmat halkaisin muutamaan osaan ja isä pilkkoi loput itse rakentamallaan klapikoneella, joka on palvellut jo useamman kymmenen vuotta uskollisesti.

Ihan itse omin käpälin kirveellä pilkottuja halkoja. Todellisuus ja urakan suuruus alkoi paljastumaan. Kuka lie nuo kuunliljatkin haalinut. Se sama hamsteri sai puskat maahan vasta viikkojen vedessä liottamisen jälkeen.

Vaiheessa, mutta ei maalissa. Pinoon, pinoon, pinoon. Onneksi sain tässäkin puuhassa apua mahtavilta ystäviltä, jotka ampiaisen pistoksista huolimatta jatkoivat sinnikkäästi.

Kasa siellä, toinen täällä ja katto täynnä kaikkea rutaa. Sekin on vähenemään päin, kun osa puista on poissa. Ilma kiertää, aurinko pääsee kuivattamaan katon paremmin kuin ennen, joten sammalkasvuston parhaat päivät ovat takana päin.

Syksy 2013 ja olen omavarainen halkojen suhteen, jopa niin, että olen yrittänyt myydä osan pois. Mökissäkin on väri ja katto muuttunut, mutta siitä lisää tuonnempana.

Ken ihmettelee halkojen hintaa, niin suosittelen kokeilemaan. Puuhassa ei pääse tuntipalkoille, mutta kyllähän sitä aikansa kuluksi ja läskejä polttaakseen tätäkin tekee.

Kuokka maahan heti vai vasta myöhemmin?

Piha oli kesäkuun 2012 alussa varsin idyllinen ja perinteinen, joskin kovin vaatimaton. Suurin osa tontista oli enemmän tai vähemmän metsää. Paikoin oli havaittavissa avarampien alueiden umpeen kasvamista, sillä metsittyminen oli saanut edetä vapaasti. Hoidetumpaa aluetta oli varsin vähän. Nurmikon tai heinäisemmän alueen vähäisyyteen olin kovin tyytyväinen, sillä olin jo päättänyt hankkiutua heinikosta kokonaan eroon. 

Seinustalla takempana puskee ylös lehtiään muutamia pioneja ja etualalla on
sittemmin talveen menehtynyt vaaleanpunakukkainen ruusu.Tarha-alpia ja
kevätkaihonkukkaa riittää koko pitäjän tarpeisiin...

Rikkaruohoja vai perinneperennaa?

Vihreyttä pihassa kuitenkin riitti ja mielenkiinnolla seurasin, että mitä kasveja mistäkin nousee. Täytyy myöntää, että kasvien tunnistamisen kanssa tuli hankaluuksia heti kättelyssä. Rikkaruoho vai onko tämä sittenkin joku perenna? Opit ja kokemuksen kautta tutuksi tulleet kasvitkin tuntuivat kadonneen päästä. Asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että ei tieto mihinkään ollut kadonnut, sitä ei vaan yksinkertaisesti ollut koskaan ollutkaan :) Syy oli nimittäin siinä, että en missään vaiheessa ollut päässyt seuraamaan näiden kasvien vuodenaikaiskiertoa, jotta olisin pystynyt tunnistamaan kasvit jo heti kevään ensimmäisistä piipoista. Tämä sai suhtautumaan kaikkeen vihreään kovin varauksellisesti ja kasvillisuuta suojellen, jotta en tulisi tuhonneeksi mitään merkityksellistä ja säästämisen arvoista. 

Tässäpä sitä tunnistettavaa riittääkin. Tulppaaneja, poimulehteä, lemmikkiä,
mutta mitä muuta. Porkkanapuska vasemmalla piti mysteerinsä siihen saakka
kunnes ensimmäiset kukat ilmestyivät.

 

Mökin maalipinta aiheutti näppylöitä sekä värillään että huonokuntoisuudellaan.
Ensireaktio näihin hernepensaisiin oli kovin saman suuntainen, mutta sittemmin
olen oppinut tykkäämään näiden pirteästä vihreydestä, joskin valitettavan
usein härme pilaa kasvuston ja ilon jossakin vaiheessa kesää.

Virnaa täälläkin, lemmikkiä ja ahomansikkaa. Mutta on tässä jotain pensastakin,
joka sittemmin on tarkentunut pallohortensiaksi.

 

Lemmikkejä, ehkä lupiinia, vuokkoja, kieloja. 

 

Kuunliljaa ja jotain muuta. Isoin määrä jotain muuta tuntuu olevan kovin hyvä
valtaamaan alaa vähitellen, mutta varmasti. Syksymmällä keltaiset kukinnot
paljastivat kasvin piiskuksi, ilmeisesti tarhapiisku on kyseessä.

Metsää on saatava nurin

Into pihan muokkaamiseen oli heti alusta lähtien suuri. Onneksi pahimpien risukkojen raivaamiseen kului aikaa ja energiaa niin, että kasvit saivat olla aloillaan ja suuremmat pihanmuokkaushankkeet siirtyivät tuonnemmaksi. Varsin nopeasti kypsyi myös ajatus siitä, että isompia puita pitää saada vähennettyä paljon, jotta tontille pääsisi valoa ja ilmaa paremmin.  Puiden kaataminen tai paremminkin kaatamattomuus esti laajamittaisemman istutusalueiden perustamisen ja etenkin puuvartisten kasvien istuttamisen. Kovinkaan monelle puuvartiselle ei tuntunut olevan tilaa tai paikkaa, missä ne eivät olisi olleet puiden kaatamisen tiellä.

Malttamattomana tulin menneeksi jossakin määrin perä edellä puuhun ja hankin melkoisen liudan kasveja, etenkin perennoja, joita sitten yritin pitää hengissä valeessa ruukuineen päivineen. Kaikki kasvit eivät tästä kuurista tykänneet. Muistan ainakin joidenkin matalakasvuisten iiristen mädäntyneen. Oli sateinen kesä ja nämä olivat muiden kasvien katveessa siirteessä. Sitä eivät suoraa auringonvaloa kaipaavat kasvit kauaa sietäneet. Kantapään kautta suodattaen sopivina annoksina, jos ei muuten ole vastaanotin oikealla aaltopituudella.

Minä näen ensimmäisenä pelkkää virnaa. Kaunishan sekin on, mutta millä
kasvatan itseni sietämään sitä tai jopa tykkäämään? On se niin viheliäinen
hävitettävä ja hirttää kaiken muun...

Maltti oli valttia

Täytyy näin jälkikäteen sanoa, että onneksi minulla riitti malttia seurailla rauhassa, mitä kasveja mistäkin nurkalta nousee. Moni hieno puutarhan alkuperäiskasvi on sittemmin siirtynyt uuteen kohtaan kasvamaan ja jatkamaan elämäänsä. Näin ei olisi käynyt, jos olisin tilannut pikimmmiten puskutraktorin pyörähtämään tontille.

Edellisen omistajan toiveena oli hänen puutarhaperintönsä vaaliminen, ja sitä toivetta olen mielestäni kunnioittanutkin. Piha muokkaantuu vähän kerrassaan enemmän minun toiveiden ja näkemysten mukaiseksi, mutta olen koko ajan pyrkinyt hyödyntämään ja korostamaan tontin hienoimpia piirteitä, jotta paikan historia olisi läsnä uudistuksista huolimatta. 

Matkalla täysin pihalle...

Kohtalokas kolkutin.

Nuoruuteni maalla omakotitalossa asuneena pihalla ja luonnossa puuhailu jäi veriin pakollisista kitkemis- ja halkojenpinoamissessioista huolimatta. Tuolloin tosin päällimmäisenä aatoksena oli, että kun omilleni pääsen muuttamaan, niin en enää ikinä tartu vesiheiniin tai kärrää yhtään kalikkaa kenenkään liiteriin. Näin jälkikäteen ihmetyttää, että miten kaikki kesälomapäivien nautinnot pilaava pakollinen puurtaminen voi muuttua mukavaksi ja palkitsevaksi askarteluksi, kun hieman ikää kertyy lisää. Sitä suorastaan kaipaa jotain hyödyllistä tekemistä joutenolon sijaan.

Siisti sisätyö

Lukion jälkeen työllistin itseni työmarkkinatuella harjoittelemaan kauppapuutarhalle ja harjoittelun aikana tarkentui haaveet puutarha- tai ympäristörakentamisen alalle kouluttautumisesta. Ennen opintoja päädyin vielä  töihin hautausmaalle, jolloin selkiytyi tahtotila hakeutumisesta puistopuolelle lasinalaisviljelyn sijaan.
 

Hautausmaalla jatkoin vielä kesätöissä opintojen alkuvaiheen aikana, jonka jälkeen kävin yhden kesän harjoittelemassa viherrakentamista pääpunkiseudulla toimivassa viherrakennusfirmassa. Työkohteita oli joka lähtöön: rivitalo- ja yrityspihoista päiväkoteihin sekä kaupungin puistoihin, mutta eniten meitä työllisti tuona kesänä Korkeasaaren eläintarha. Oli ilo kuulla jälkikäteen uutinen partakorppikotkapariskunnan perheenlisäksestä, kun eräskin tovi tuli vietettyä niiden uuden asumuksen viimeistelytöissä.

Viimeisen harjoittelujakson tein myyntityössä valmistavan teollisuuden palveluksessa, ja sillä tiellä olen edelleen. Siisti ja mielenkiintoinen sisätyö, ja haasteita ei puutu. Osaamistaan saa käyttää laaja-alaisesti ja jatkuvasta lisäkouluttautumisestakaan ei ole haittaa, päinvastoin.

 

Kun postimerkillä tarhurointi ei riitä...

Ympäristörakentamiseen kouluttautuneena oman puutarhan rakentamisessa alkuun pääseminen alkoi vuosien mittaan tuntua yhä tärkeämmältä, mitä enemmän aikaa kului. Tunne vain voimistui ja lopulta siitä tuli lähes pakkomielle. Kun taustat ovat syvällä savolaisessa maaseudussa, niin kovin on hankalaa kaupungissa asuminen ja nelisnurkkaisessa pyöriminen pidemmän päälle. Parvekepuutarhurointi ei millään riittänyt tyydyttämään luomisvimmaa ja itsensä toteuttamisen tarpeita. Ennen oman kesäpaikan löytymistä olin tuttujen ja sukulaisten pihoja parantelemassa ja suorastaan tyrkytin apuani erinäisissä pihaprojekteissa. Sitä se teetti, kun ei omaa tonttia tai paikkaa ollut, jossa olisin voinut päästää itseni irti. Oli aivan pakko päästä työntämään sormet multaan tai tekemään jotain fyysistä työtä konttoritöiden vastapainona.

Kun tuska on suurin, on apukin lähinnä 

18.-20.5.2012 koitti kauan odotettu Viron matka Türin kukkamarkkinoille. Perinteikkäistä kukkamarkkinoista oli tullut puhetta Facebookin Täysin pihalla ryhmässä. Minäkin innostuin lukuisista suositteluista ja yllyttämisestä johtuen lähtemään matkaan tätini ja hänen puolisonsa kanssa. Olin auttanut saamaan heidän pihaansa kuntoon katuremontin jäljiltä ja matkalta oli tarkoitus hankkia vielä viimeisiä kasveja kadunvarren viimeistelyyn. 

Olin intoa täynnä reissusta, mutta lähtökohtaisesti jo harmitti, etten voinut hankkia mitään kasveja itselleni. Mitäpä sitä valmiiksi täyteen istutetulle parvekkeelle hankkimaan. Reissu oli oikein onnistunut ja voin suositella näitä hippaloita kaikille puutarhan, hyvän ruuan, käsitöiden ja kesätapahtumien ystäville. Lisää matkasta sitten tuonnempana. Olen ehtinyt heittämään jo toisenkin matkan Türille. Sen verran kovin kärpänen puraisi.

Erottamattomat.

Paluumatkalla kävimme Tallinnassa sataman marketeissa katselemassa tarjontaa ja mukaan tarttui hyvin kohtalokas kolkutin. Kolkuttimen ohittaminen myymälässä ei onnistunut, ei sitten millään muotoa. Vailla kiinnytyspaikkaa tai varsinaista tarvetta kolkutin oli vaan aivan pakko ostaa. Ovi kolkuttimelle löytyi reilussa viikossa Suomeen palaamisen jälkeen. Olin hakenut sopivaa maapaikkaa ehkä noin viitisen vuotta, joten jotain perin mielenkiintoista tuossa kolkuttimessa on.

 

Mitä tulikaan hankittua?

Kolmas kesäkuuta 2012 eli varsin pian kaupan vahvistumisen jälkeen nappasin kuvia tontista ja mökistä, jotta myöhemmin voisin katsoa, mistä lähdin liikkeelle.

Tontissa ihastuin pinnan muotoihin. Muodot ovat jossakin määrin haastavia, mutta eipähän ole mikään tasamaapeltotontti. Etelän puolen rinnettä riittää koko tontin matkalle ja kasvuolosuhteet muuttuvat siinä samalla. Maaperän skaala heiluu kuivasta kosteaan ja kalliosta savikkoon, joten löydän luontevan paikan kaikille kasveille, mitä tulen hankkineeksi. Kasvillisuuden monipuolisen käytön kannalta olosuhteet ovat mitä parhaimmat.





Harkitsin myös siirtolapuutarhamökin hankkimista, mutta Helsingin hinnoilla semmoinen olisi tullut huomattavasti kalliimmaksi kuin tämän mökin hankinta. Naapurimökki häämöttää taustalla, mutta omaa rauhaa ja tilaa temmeltää jää siitäkin huolimatta ihan riittämiin. 

Sammaleiset siirtolohkareet ja isot kivet, käppyräiset männyt - niissä oli sitä jotakin minulle. Kovin hölmöltä tuntuu sanoa, että hyvin pitkälti tämä näkymä sai jättämään tarjouksen ikään kuin itse mökki olisi ollut täysin merkityksetön.

Näkymä mökin kulmalta pihatielle. Rinnettä riittää vielä alaskin päin. Mökki sijaitsee suunnilleen rinteen puolivälissä. 

Edellinen omistaja rakasti puita jopa niin, ettei yhtäkään puuta saanut kaataa. Tuuli kaatoi, mitä kaatoi ja muut saivat kasvaa rauhassa. Alaosallakin tonttia on  ilokseni isoja kiviä ja kasvaa mustikkaa, pihlajaa, haapaa ja kuusia. Mustikkaa tontilla on niin, että olen sen suhteen hyvinkin omavarainen. Kymmeniä litroja saa kerättyä poistumatta "kotoa".

Tuolloin elettiin jännityksen ja innostuksen aikaa, kun seurailin, että mitä kaikkea maasta nouseekaan. Täytyy sanoa, että siinäkin mielessä yllätyin positiivisesti. Edellisen omistajan innokas puutarhaharrastus näkyi monipuolisena lajistona, ja yllätyksiä tulee vastaan edelleen.

Saniaisten keskeltä löytyi mieleinen yllätys. Pellin alla makasi useampi sata litraa multaa. Pääsihän näillä alkuun, mutta varsin pian piti tilata nuppikuormallinen lisää.

Mökin lisäksi tontilla on vaatimaton piha-aita, puutarhavaja/liiteri ja huussi.

Tässä yksi tuulenkaato minua edeltäneeltä ajalta.

Alaosalla tonttia näytti tältä.

Pihatien vasen puoli näytti tältä.

Marraskuun kaamosmasennus on hyvä muusa

Täysin pihalla -blogi, tästä se alkaa

Noin vuoden verran olen haaveillut ja kypsytellyt ajatusta blogista. Sisältö tulee olemaan puutarhapainotteista, mutta myös muuta luontoon ja matkailuun liittyvää saattaa eksyä joukkoon.

Täysin pihalla on ryhmänä myös Facebookissa. Perustamani ryhmä sai alkunsa 14.3.2012 klo 13.17. ja toimintaperiaate kuuluu seuraavasti:

"Ajatuksia ja ideoita puutarhaan, piharakentamiseen ja -sisustamiseen sekä ennen kaikkea innostuksen synnyttämiseen transpiraatioksi puutarhahulluille, huoltoaseman emännöitsijä Emilia Vilénin sanavalintaa lainatakseni.

Jakakaa ideoita, testatkaa omianne ja kommentoikaa näkemäänne. Te, joilla kamera pysyy kädessä, kuvatkaa paljon. Kuvaaminen ja kohteiden tarkastelu "raameissa" kehittää silmää näkemään asioita toisin.

Jos et vielä ole täysin pihalla, niin toivotan tervetulleeksi hankkiutumaan enemmän pihalle :)"

Samanlaisella asenteella ryppyotsaisuutta välttäen tätä blogiakin lähden rakentamaan. Puutarhailuun ja luonnon seuraamiseen hyvät puitteet antaa 2012 kesän kynnyksellä hankkimani mökki. 

Kuvan täydeltä kauan kaivattua puuhaa toimistotöiden ja kaupungissa elämisen vastapainoksi.