Täysin pihalla: Hiljaistakin hiljaisempaa kansaa

Verraria ja sadeasua

- uusi elämä.

Kuin uitettua koiraa

Jos mahdollista kansa oli vieläkin hiljaisempi nyt kuin syksyllä nikkaroinnin aikaan. Helmikuinen vesisade madaltaa mielialaa. Herrasväki oli kuin uitettua koiraa. Vaatteet märkänä saavat raukat kärvistellä luonnon armoilla. Kahdella pienimmäisellä on sentään sadetakki päällä, mutta ne eivät paljoa pakkasilla lämmitä.

Esikuva näille luomuksille on aivan omaa luokkaansa Suomussalmella. Sen näin jo vuosia sitten ensimmäistä kertaa pohjoisen kalareissun yhteydessä. Enää en muista tapahtuiko ensikohtaaminen kevättalvella vai kesällä, mutta näky oli vaikuttava. Kohtaamisesta lienee aikaa jo parikymmentä vuotta, yli kymmenen kuitenkin ja edelleen tuolla suunnalla liikkuessa mieli valpastuu, kun lähestytään 'hiljaista kansaa'. Jokohan ne seuraavalla pellolla seisovat? Onkohan niitä tullut paljon lisää? Minkälaiset vaatteet kansalla nyt on päällään? Kesäaikaan muurikkaletut ja kahvit vetävät pysähtymään kansan pariin. Toivottavasti kesäkahvilan toiminta jatkuu tulevinakin vuosina, jotta kansaa pääsee ihmettelemään rauhassa lähempää ihan "luvan" kanssa. Kuka sitä pelkkiä puuhun ripustettuja rättejä menisi katsomaan? Kahvi ja jaloittelu on sentään pätevä syy pysähtyä pitämään taukoa rankan ajomatkan keskellä ;)

Ohessa linkki Suomussalmen kunnan sivuille, jossa alkuperäinen kansa on esitelty. Pätkä kannattaa katsoa, niin pääsette hiljaisen kansan olemukseen kiinni.

Hiljainen kansa Suomussalmella
http://www.suomussalmi.fi/matkailija/kayntikohteet/muut_nahtavyydet_ja_kayntipaikat/hiljainen_kansa

Muotia ehkäpä 60, 70, 80 ja 90-luvulta.

Iloista nikkarointia

Mökkini varastosta löytyi edellisten omistajien jäljiltä vanhoja vaatteita ja niille ei minulla ollut käyttöä. En saanut niitä heti poiskaan heitettyä ja nopeasti virisi ajatus käyttää ne hyödyksi pihalla. Kovin retroa ja muodin mukaista kudetta nämä olivat. Stylistiksi sain puuhaan mukaan tätini ja itse tein purkulaudasta vartaloita herrasväelle. Parina päivänä kansaa kasailtiin ja vaatetettiin. Minun puuhaksi jäi vielä etsiä kansalla paikat ja niiden pystyttäminen.

Vartalo hahmoille syntyi pitkästä pystylaudasta, selkärangasta ja vyötärölinjaan ja hartioihin kiinnitin pätkän vaakalautaa, jotta vaatteet asettuvat paikoilleen. Pää syntyi puun rungosta sahatusta kiekosta tai muovisesta kukkaruukusta. Tyynyäkin kokeilimme, mutta se kokeilu osoittautui tuhoon tuomituksi. Matamin naama eli tyynyt täytteet kiinnostivat lintuja niin kovin, että kasvot repsahtivat ensimmäisten viikkojen aikana esittelykelvottomaan kuntoon. Harvoin, jos koskaan, on näin hauskaa ollut vasara kädessä. Erilaisia hahmoja alkoi syntymään yksi toisensa jälkeen ja hymy oli herkässä vaateyhdistelmiä katsellessa.

Miten naapurit reagoivat? Entä muut?

Lähinaapuri oli ensin katsonut pihaan ajaessaan, että johan on naapurin puolellla väkeä kunnes oli hoksannut, että kansa ei olekaan elossa. Olin paikalla kuulemassa remakkaa naurua, ja nopeasti tuli myös kommentti: - Sulla on tainnut olla täällä kovin yksinäistä. Kiitoksia. Pitkään aikaan parhaat naurut.

Muutama ohiajava on jopa pysähtynyt ja peruuttanut takaisin tarkistaakseen, että mitä tulikaan nähtyä. Tie on umpitie ja siinä ajatetaan kovin hiljaa, joten ainakaan liikenneturvallisuuden näkökulmasta vaaraksi nämä veijarit eivät kenellekään ole. Voihan se tietysti olla, että hetkisen on tunne, että joku seuraa, mutta näillä sankareilla ei ole silmiä, eikä hoksottimia, jolla rekisteröisivät havaintojaan. Tai mistä minä tiedän, mitä nämä puuhaavat silloin, kun en ole paikalla katsomassa :)