4. lokakuuta 2014

Kesä ja kärpäset meni, some on ja pysyy

Niin se vain kesä meni, enkä koneen ääreen kerennyt siinä määrin, että olisin saanut uusia blogijulkaisuja aikaiseksi. Syksy ja talvi tuovat oman rauhansa. Mökkikausi hiljenee ja viimein päättyy. Puutarha jää talvilevolle ja aikatauluttamaton vapaa-aika lisääntyy. Minulle tämä tarkoittaa aikaa kesän kuvien tutkimiseen, aikaansaannosten ja saamattomuuksien pohtimiseen sekä kirjoittamiseen. Kesällä tuli kuvattua ehkä aikaisempaakin enemmän, joten kuvapankki on kunnossa tulevia blogijulkaisuja ajatellen. Myös somessa tuli hengailtua sekä työn että vapaa-ajan merkeissä paljon. Tuloksia on nähtävissä, ja niitä tähän nyt listaan. 

Pinterest

 

www.pinterest.com/jaaniturunen

Henkilökohtaisen Pinterest tilini olen linkittänyt "Pihakuvia, ideoita, elämyksiä" otsikon alle blogini oikeanreunan sivupalkkiin. Pinterestillä on helppo koota itseään kiinnostavia kuvia tauluiksi ja samalla tulee luoneeksi muille käyttäjille puhuttelevia kuvakokonaisuuksia katseltavaksi.
www.pinterest.com/jaaniturunen


Työpaikan Pinterest löytyy nimellä RudusPiha. www.pinterest.com/RudusPiha

RudusPihan tauluissa käsitellään monipuolisesti pihakiveyksiä, muureja, reunuksia ja myös paljon muuta piharakentamiseen liittyvää. Työ jatkuu ja tarjonta tulee kehittymään edelleen.

Pinterest lisää edelleen suosiotaan. Bongasinpa Kotipuutarha -lehdenkin sieltä ja loputtomiin muita mielenkiintoisia sisällön tuottajia on mukana. www.pinterest.com/kotipuutarha



Instagram

 

http://instagram.com/jaaniturunen

Kuvanjakopalvelu Instagram on osoittautunut mielenkiintoiseksi välineeksi jakaa omia kuvia, mutta myös löytää muiden ihmisten jakamia kuvia. Kuvien löydettävyyttä parantaa se, että Instagram kuvia pääsee katselemaan hyvin monella eri sosiaalisen median sovelluksella, joita tuntuu tulevan koko ajan lisää kuin sieniä sateella. Käyttäjien vapaasti ideoitavissa olevat risuaidat, hästägit esimerkiksi muotoa #puutarha tai vaikkapa #Helsinki kokoavat kuvat sisältöjen mukaan tauluiksi ja parantavat tiettyä aihetta käsittelevien kuvien löydettävyyttä. Instagramin käyttäminen on helppoa ja nopeaa. Olen ehtinyt kesän aikana julkaisemaan sisältöä niin, että tuhannen kuvan raja menee rikki lähiaikoina.
Instagramissa olen mukana omalla nimelläni. instagram.com/jaaniturunen


Työpaikan Instagram löytyy nimellä RudusPiha, instagram.com/ruduspiha
RudusPiha Instagramissa tuodaan esille monipuolista piharakentamista, ideoita ja kivien käyttöä niin kotimaan kuin ulkomaisten kohteiden kautta.


Jos ei ole mahdollisuuksia lähteä lomamatkalle niin Instagram ja Pinterest korvaavat kyllä kovin mallikkaasti ja edullisesti kiireellä tehdyt äkkilähdöt. Kodin hankintojen suhteen tutustumisen tarjontaan voi aloittaa näillä välineillä mihin vuorokauden aikaan tahansa. Kuvien selaamiseen uppoutuu ja aika kulkee kuin siivillä. Koukuttavaa puuhaa, pitäkää varanne :)


Työblogi - ruduspihablogi.fi

 

http://ruduspihablogi.fi/?p=51

Muun someilun ohessa kirjoitan työblogia RudusPihablogi -nimellä. Työblogissa keskiössä on kivien käyttö piharakentamisessa. Autan kivien valinnassa, kerron suositeltavia, tuotteen luonteelle sopivia käyttötapoja helpottaakseni suunnittelijoiden valintoja ja myös asentamista. 

Moni asia vaatii prosessointia, jotta sen saa kirjoitettua ja vielä julkaistuakin. Tämä on haastavaa ja ottaa aikansa. Yhtälö hektisen työelämän arjen ja uuden luomisen välillä on taiteilua hetkessä. Merkittäviin irtiottoihin ei tunnu olevan mahdollisuuksia. Odotan itseltäni, että valmista pitäisi syntyä hetkessä. Rajallinen aika pakottaa kuitenkin sietämään hidastempoisuutta ja sitä, että asiat laahaavat ja etenevät omalla tahdillaan. Asioita on vietävä pikku hiljaa sinnikkäästi eteenpäin ja kun viimein pysähtyy arvioimaan aikaansaannoksiaan huomaa kuitenkin saaneensa varsin paljon aikaiseksi. Tämän havaitseminen on palkitsevaa, ja samalla huomaa, että pitäisi olla itseään kohtaan armollisempi.

3. toukokuuta 2014

Türin kukkamarkkinoilla Virossa, miltähän näyttää 2014?

Kukkamarkkinoille mars

Olen käynyt Türin kukkamarkkinoilla kahtena peräkkäisenä vuonna, 2013 ja 2012. Ajomatka Tallinnasta etelään on hieman reilut 100 kilometriä, matkaan menee noin puolitoista tuntia.  Reissut olen tehnyt tädin ja hänen miehensä kanssa. Mukavaa on ollut, nähtävää on riittänyt niin matkalla kuin perilläkin.

Olemme tehneet kahden yön reissuja. Yksi päivä messuilla ja kahtena päivänä on ehtinyt katselemaan kauppoja sekä mitä milloinkin aina on vastaan tullut. Tämä on sopinut meille parhaiten. Päiväiseltäänkin Türissä käy, mutta kiirehän siinä tulee ja matkan jälkeen on kovin väsynyt. Suosittelen vähintään yhden yön yöpymään Virossa, jolloin matka on jo huomattavasti nautinnollisempi levänneenä, ja ainainen tuli perseen altakin on poissa. 


Laaja valikoima ihan kaikkea

Kukkamarkkinoilla on tarjolla kasvien lisäksi paikallista ruokaa, kalusteita, vaatteita, normaalia markkinakrääsää pilvin pimein, musiikkia, käsitöitä, talonpoikaisantiikkia, taidetta ja, ja, ja. Ruokapaikkoja on paljon ja oluttakin saa. Mitäpä sitä ihminen muuta tarvitseekaan :)

Kansainvälinen suurtapahtuma

Tapahtuma on paisunut pienestä paikallisesta tapahtumasta kansainväliseksi suurtapahtumaksi. Väkeä riittää ja Suomestakin tänne mennään nykyään jo useilla kymmenillä busseilla. Tapahtuman kasvamisen myötä se on menettänyt jotain aitoudestaan ja viihtyisyydestään. Alkujaan kasvit ovat olleet lähistön asukkaiden omista penkeistään kaivamia siemen- tai jakotaimia, joita sitten on myyty tai vaihdettu muiden harrastajien kanssa. Nykyisellään naapuruston asukkaat ovat jääneet vähemmistöön kaupallisten myyntikojujen ollessa enemmistönä. Liikkeellä kannattaa olla varhain aamulla, jolloin käytävillä pääsee liikkumaan vapaasti ja tarjontaankin pääsee tutustumaan vuoroaan odottamatta. 

37. Türin kukkamarkkinat 2014

Suosittelen tapahtumaa lämpimästi, jos löytyy kiinnostusta puutarhaan, ja voi tänne mennä viettämään aikaansa muutenkin. Paljon pöljemmissäkin paikoissa voi päivänsä kuluttaa ;)

Vuonna 2014 tapahtuma järjestetään 16.-18.5. Tämän vuotiset kukkamarkkinat ovat jo 37. kerta, kun markkinat järjestetään. Oma keikkani Türiin saattaa jäädä väliin, sillä olen samaan aikaan menossa Latviaan tutustumaan paikallisiin kukkamarkkinoihin kaveriporukalla. Tosin paluumatkalla olisi mahdollisuus koukata vielä Türin kautta viime hetken hankintoja tekemässä. Saapa nähdä, miten meidän käy.

Lisätietoa tapahtuman sivuilta:
http://www.lillelaat.tyri.ee/ 


Vuoden 2013 tarjontaa kuvina



















































Vuoden 2012 tarjontaa kuvina