Näytetään tekstit, joissa on tunniste ura. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ura. Näytä kaikki tekstit

2. joulukuuta 2013

Matkalla täysin pihalle...

Kohtalokas kolkutin.
Nuoruuteni maalla omakotitalossa asuneena pihalla ja luonnossa puuhailu jäi veriin pakollisista kitkemis- ja halkojenpinoamissessioista huolimatta. Tuolloin tosin päällimmäisenä aatoksena oli, että kun omilleni pääsen muuttamaan, niin en enää ikinä tartu vesiheiniin tai kärrää yhtään kalikkaa kenenkään liiteriin. Näin jälkikäteen ihmetyttää, että miten kaikki kesälomapäivien nautinnot pilaava pakollinen puurtaminen voi muuttua mukavaksi ja palkitsevaksi askarteluksi, kun hieman ikää kertyy lisää. Sitä suorastaan kaipaa jotain hyödyllistä tekemistä joutenolon sijaan.


Siisti sisätyö

Lukion jälkeen työllistin itseni työmarkkinatuella harjoittelemaan kauppapuutarhalle ja harjoittelun aikana tarkentui haaveet puutarha- tai ympäristörakentamisen alalle kouluttautumisesta. Ennen opintoja päädyin vielä  töihin hautausmaalle, jolloin selkiytyi tahtotila hakeutumisesta puistopuolelle lasinalaisviljelyn sijaan.
 


Hautausmaalla jatkoin vielä kesätöissä opintojen alkuvaiheen aikana, jonka jälkeen kävin yhden kesän harjoittelemassa viherrakentamista pääpunkiseudulla toimivassa viherrakennusfirmassa. Työkohteita oli joka lähtöön: rivitalo- ja yrityspihoista päiväkoteihin sekä kaupungin puistoihin, mutta eniten meitä työllisti tuona kesänä Korkeasaaren eläintarha. Oli ilo kuulla jälkikäteen uutinen partakorppikotkapariskunnan perheenlisäksestä, kun eräskin tovi tuli vietettyä niiden uuden asumuksen viimeistelytöissä.

Viimeisen harjoittelujakson tein myyntityössä valmistavan teollisuuden palveluksessa, ja sillä tiellä olen edelleen. Siisti ja mielenkiintoinen sisätyö, ja haasteita ei puutu. Osaamistaan saa käyttää laaja-alaisesti ja jatkuvasta lisäkouluttautumisestakaan ei ole haittaa, päinvastoin.


 

Kun postimerkillä tarhurointi ei riitä...

Ympäristörakentamiseen kouluttautuneena oman puutarhan rakentamisessa alkuun pääseminen alkoi vuosien mittaan tuntua yhä tärkeämmältä, mitä enemmän aikaa kului. Tunne vain voimistui ja lopulta siitä tuli lähes pakkomielle. Kun taustat ovat syvällä savolaisessa maaseudussa, niin kovin on hankalaa kaupungissa asuminen ja nelisnurkkaisessa pyöriminen pidemmän päälle. Parvekepuutarhurointi ei millään riittänyt tyydyttämään luomisvimmaa ja itsensä toteuttamisen tarpeita. Ennen oman kesäpaikan löytymistä olin tuttujen ja sukulaisten pihoja parantelemassa ja suorastaan tyrkytin apuani erinäisissä pihaprojekteissa. Sitä se teetti, kun ei omaa tonttia tai paikkaa ollut, jossa olisin voinut päästää itseni irti. Oli aivan pakko päästä työntämään sormet multaan tai tekemään jotain fyysistä työtä konttoritöiden vastapainona.


Kun tuska on suurin, on apukin lähinnä 

18.-20.5.2012 koitti kauan odotettu Viron matka Türin kukkamarkkinoille. Perinteikkäistä kukkamarkkinoista oli tullut puhetta Facebookin Täysin pihalla ryhmässä. Minäkin innostuin lukuisista suositteluista ja yllyttämisestä johtuen lähtemään matkaan tätini ja hänen puolisonsa kanssa. Olin auttanut saamaan heidän pihaansa kuntoon katuremontin jäljiltä ja matkalta oli tarkoitus hankkia vielä viimeisiä kasveja kadunvarren viimeistelyyn. 

Olin intoa täynnä reissusta, mutta lähtökohtaisesti jo harmitti, etten voinut hankkia mitään kasveja itselleni. Mitäpä sitä valmiiksi täyteen istutetulle parvekkeelle hankkimaan. Reissu oli oikein onnistunut ja voin suositella näitä hippaloita kaikille puutarhan, hyvän ruuan, käsitöiden ja kesätapahtumien ystäville. Lisää matkasta sitten tuonnempana. Olen ehtinyt heittämään jo toisenkin matkan Türille. Sen verran kovin kärpänen puraisi.



Erottamattomat.
Paluumatkalla kävimme Tallinnassa sataman marketeissa katselemassa tarjontaa ja mukaan tarttui hyvin kohtalokas kolkutin. Kolkuttimen ohittaminen myymälässä ei onnistunut, ei sitten millään muotoa. Vailla kiinnytyspaikkaa tai varsinaista tarvetta kolkutin oli vaan aivan pakko ostaa. Ovi kolkuttimelle löytyi reilussa viikossa Suomeen palaamisen jälkeen. Olin hakenut sopivaa maapaikkaa ehkä noin viitisen vuotta, joten jotain perin mielenkiintoista tuossa kolkuttimessa on.