15. joulukuuta 2013

Pilkettä silmäkulmassa


Mitä pitemmälle kesä eteni, sitä vahvemmaksi tuli tahto päästä ylimääräisistä puista eroon. Multa kasa odotti kärrääjäänsä ja hankittuja kasveja melkoinen läjä istuttajaansa, mutta tärkeimmät asiat oli hoidettava ensin. Heinä-elokuulla alkoi viimein tapahtumaan. Sain isän kaveriksi puiden kaatamiseen tai hän jopa tarjoutui avuksi. Kaatamatta puut olisivat minulta jääneetkin tai olisi pitäytynyt turvautua ammattiapuun.

Puuta on nurin kesällä 2012, mutta on niitä vielä pystyssäkin. Vasemman reunan koivuryhmä ja kuvassa näkyvät kuuset kaatuvat keväällä 2014.

Harkiten hyvä tulee

Puiden merkitseminen oli kovin palkitsevaa puuhaa. Aina kun sain nauhan puun ympärille niin helpotti - kohta tätäkään ei ole tässä enää. Kun viimein päästiin kaatamiseen kiinni huomasin olleeni liian varovainen kaadettavien puiden suhteen. Nauharulla käteen ja uudelle kierrokselle sillä silmällä. Parempi varovaisuus kuin katumus tässäkin asiassa, sillä en halunnut jäädä mökkeineni avohakkuualueellekaan.
 
Oksia olen käyttänyt grillaamiseen. Karsimalla varsin ohuetkin oksat, pääsin eroon valtavasta risuongelmasta. En tiedä mihin olisinkaan joutunut niiden kanssa muuten.

Pokasahakin soi

Puita kaadettiin kahteen otteeseen kesällä 2012 ja sen jälkeen olen joitakin kaadellut vielä pokasahalla muinaista metsuria leikkien. On se vaan niin rankkaa puuhaa, että täytyy nostaa hattua tervaskannoille, jotka aikanaan viettivät talvet tukkimetsässä. Tulipahan sekin kokeiltua, jotta on edes aavistus, mitä perheen elättäminen on vaatinut.

Tässä kohtaa oli vielä kovin suuret luulot itsestään. Kyllä, kaikki hakkaan kirveellä haloiksi. Sen kuin vain napsuttelee aikansa kuluksi.

Usko meinasi loppua, puut eivät

Tontilta kaadettujen puiden määrä on nyt jo jossakin 140-150 rungon paikkeilla ja ensi keväänä kaatuu vielä noin 40 runkoa lisää. Sitten olen päässyt siihen tilanteeseen, jota olen tavoitellutkin - pääsen viimein huoletta istuttamaan uusia, pienempikasvuisia koristepuita etenkin alaosalle tonttia, jotta ne jonakin päivänä antaisivat iloa, ulkonäköä, suojaa ja yksityisyyttä pihaan.

Nurin meni raitaa, kuusta, leppää, mäntyä, pihlajaa, haapaa, enimmäkseen kuitenkin koivua.


Muuttuiko mikään?

Yleisilme - onko se muuttunut puiden kaatamisen myötä? Sanoisin, että yllättävän vähän. Naapuri kyllä kommentoi lähinnä häkeltyneenä, mutta kovin tyytyväisenä, että hänenkin tontille paistaa nyt aamuaurinko. Suurin muutos on ollut varjoisuuden väheneminen ja toisaalta se, puiden kaataminen on antanut tilaa ja mahdollistanut uusien istutusten tekemisen. Valon määrän lisääntymisen huomasi myös heinikoiden kasvun lisääntymisenä. Tätä vahvistaa osaltaan lisääntynyt ravinteiden ja kosteuden määrä, kun puut eivät vie enää suurinta osaa siitä, mitä on tarjolla.
Olemassa olevaa ja minun jo istuttamaa kasvillisuutta säästellen kieli keskellä suuta tähtäillen. Hyvin se meni, mutta oliko minun ihan pakko hankaloittaa raivaustyötä tekemällä kaatamiselle esteitä. En vain maltanut olla tarttumatta puutarhan rakentamiseen, kun sitä vartenhan mökin alkujaan hankin.
 
Näköalat kivikkoiseen rinteeseen avartuivat. Nyt pääsen ihailemaan käkkyräisiä mäntyjä ja sammaloituneita kiviä saunan ovelta saakka.
 
Naapurin jokakesäinen vieras oli sanonut ihmetellen, että "ai tuollakin on mökki", kun eihän sen puumäärän läpi nähnyt mitään aikaisemmin.
 
Alppiruusu odottaa istuttajaansa, mihinkähän sen tälläisi? Reilu vuosi myöhemmin se voi erittäin hyvin ja näytti jopa siltä, että ensi keväänä voi olla kukkiakin tulossa. 
 
Muutama pölli, mutta ei se tähän jäänyt.
Oksien seasta löytyi muutama pölli lisää.
  
Muuri, joka muistutti olemassa olostaan aina ohi kulkiessa. - Tartu kirveeseen, pilko minut, että pääsen kuivumaan...

Niin kauas kuin silmä siintää...

Miten tuokin kuusipöllikasa otti pattiin, parhaalla paikalla näkymää estämässä. Ei auttanut kuin sietää, ja ottaa päivä kerrallaan.
Kirves käteen ja menoksi. Henkilövahingoilta vältyttiin.

Vaikka kova äijä olenkin, niin ei, näitä kaikkia en pilkkonyt kirveellä. Suurimmat halkaisin muutamaan osaan ja isä pilkkoi loput itse rakentamallaan klapikoneella, joka on palvellut jo useamman kymmenen vuotta uskollisesti.

Ihan itse omin käpälin kirveellä pilkottuja halkoja. Todellisuus ja urakan suuruus alkoi paljastumaan. Kuka lie nuo kuunliljatkin haalinut. Se sama hamsteri sai puskat maahan vasta viikkojen vedessä liottamisen jälkeen.

Vaiheessa, mutta ei maalissa. Pinoon, pinoon, pinoon. Onneksi sain tässäkin puuhassa apua mahtavilta ystäviltä, jotka ampiaisen pistoksista huolimatta jatkoivat sinnikkäästi.


Kasa siellä, toinen täällä ja katto täynnä kaikkea rutaa. Sekin on vähenemään päin, kun osa puista on poissa. Ilma kiertää, aurinko pääsee kuivattamaan katon paremmin kuin ennen, joten sammalkasvuston parhaat päivät ovat takana päin.
Syksy 2013 ja olen omavarainen halkojen suhteen, jopa niin, että olen yrittänyt myydä osan pois. Mökissäkin on väri ja katto muuttunut, mutta siitä lisää tuonnempana.

Ken ihmettelee halkojen hintaa, niin suosittelen kokeilemaan. Puuhassa ei pääse tuntipalkoille, mutta kyllähän sitä aikansa kuluksi ja läskejä polttaakseen tätäkin tekee.