22. helmikuuta 2014

Mökkikeikalla 22.2.2014

Vilkkua päälle ja auton keula mökkitielle. Täällähän on elämää. Tuntematon mies vartoo reppuineen kyytiä ison tien risteyksessä. Jatkan matkaa ja ensimmäisessä naapurissa on auto, toisessakin. Tuntuu hyvälle, että tapaa naapureita pitkästä aikaa ja pääsee vaihtamaan muutaman sanan, kysymään kuulumiset.

Uusi ystävä

Hyppään autosta ja kävelen rinteen mökin ovelle saakka. Naapuri tervehti ja huikkasi, että saat seuraa. Hän oli pidätellyt karvaista ystäväänsä omalla puolella aamun ajan, mutta kovin se olisi ollut halukas tutkimaan, mitä mielenkiintoista naapurissa on tarjolla. Nyt viimein malttamaton 10-vuotias mäyräkoira sai ihan luvalla tulla laiduntamaan minun puolelle. Kovin oman arvonsa tunteva hän oli, ei meinannut millään malttaa heinänsyöntipuuhiltaan tulla rapsutettavaksi. En antanut periksi, kävelin itse rapsuttelemaan uutta tuttavuutta, joka ei sittemmin meinannut malttaa mennä omalle puolelle isännän kutsuista huolimatta.

Kuulumiset vaihdettuamme naapuri kertoi ajatelleensa, että vaikutin kovin tutulta, kun ensimmäistä kertaa tapasimme. Vaimolleenkin oli asiasta ohimennen maininnut, mutta asia jäi mysteeriksi sillä erää. Vastaus oli yllättäen nyt myöhemmin löytynyt tv:n uusintoja katsellessa tässä kevään kynnyksellä.  


Rusakko puutarhurin apuna

Nopeasti silmäillen kaikki näytti olevan hyvin. Kasvit eivät olleet kokeneet pahoja tuhoja. Ristiturpa oli tähän saakka ollut kovin armollinen. Pallohortensian se oli käynyt huolella latvomassa, mutta sehän sopii. Siinäpähän helpotti minun kevättöitä puutarhassa. Kunpa tämä sujuisikin aina näin hyvin. Viime talven tappiot ovat vielä tuoreessa muistissa, mutta onneksi yksikään kasvi ei jänisten puuhista huolimatta kuollut. Sittemmin viidastuneena suojasin herkimpiä verkoilla ja niillä lienee ollut vaikutusta. Tosin lumitilanne on koko talven ollut semmoinen, että ilmeisesti jänikset ovat saaneet parempaa purtavaa, eikä puutarhakasveihin ole tarvinnut kajota edellisen talven tapaan.

Sypressi (Chamaecyparis)
Kellovaivero (Pieris japonica) ja sypressi (Chamaecyparis) elinvoimaisina.

Kenties sittenkin pöllöjä

Pöllöjähän minä menin ensisijaisesti etsimään ja sen verran sain vihiä, että löysin yhden aivan oksennuspallolta näyttävän päästäisen raadon hangelta läheltä pöllönpöntöä. Raato olisi jäänyt näkemättä, mutta uusi ystäväni sen paljasti. Se kävi piehtaroimaan hangelle ja tuntui viihtyvän siinä kiehnäämässä liiankin hyvin. Ajattelin, että kaveri heittäytyi leikkisäksi ja haluaa minutkin mukaan leikkeihin. Lähemmäs käveltyäni huomasin, että jotain outoa tummaa, pitkulaista hangella on juuri siinä kohdassa, missä mäyris pyöriskeli. Tummaa karvaa, luita, kärsä ja hännän luirukin tallella. Uitetun ja imutellun näköinen mytty se kuitenkin oli, kovin sen oloinen kuin olisi ollut pöllön mahassa aikansa. Eipä päästäisessä paljoa syötävää ole ja lienee aiheuttanut vatsanpuruja, kun oli jo ennen täydellistä sulamistaan takaisin hangelle joutunut. 

Kaksi laakerikirsikkaa (Prunus laurocerasus). Tuntematta lajikkeiden eroja, väittäisin, että toisella
ei mene kovin lujaa tällä hetkellä. Lieneekö tässä se paljon puhuttu merkittävä ero
pienilmaston kannalta vai onko toinen lajike kestävämpi?

Kivisen elämäni kiviä, nämä ovat ja pysyvät läsnä.

Pöllö, sinua odotetaan kotiin.

Lunta ei tänä talvena ollut yhtään niin paljon kuin viime talvena. 

Nuotio
Nuotiopaikka.

Nuotio
Ja kuten kuvasta näkyy, niin tämä on tehty etelänmiesten mittapuulla, mahtuu
isompikin kalikka palamaan.

Kaksi keuhkoa, kiveä ja sammalta. Unohdetaan ne keuhkot, mutta kovin on samanoloiset
kivet käsistäni tähän tipahtaneet. Mielikuva etoo sen verran, että tätä tuunataan
keväämmällä uuteen uskoon.


Sotshin olympiasumu yltää tänne saakka.

Elefanttiheinä (Miscanthus sinensis) jaksaa
törröttää edelleen.

Leukotti (Leukothoe) vaikuttaa myös edelleen elinvoimaiselta.

Pari kuukautta vielä ja kesä käsillä.

Hibatuijan (Thujopsis dolabrata) ensimmäinen
talvi Suomessa.

Orjanlaakeri (Ilex) myös ensimmäistä
talveaan ja hyvältä näyttää edelleen.