12. tammikuuta 2014

Abies amabilis - purppurapihta


Sain hankittua pienen purppurapihdan (Abies amabilis) taimen Lepaa 2013 messuilta. Taimi on Mustilan arboretumin tuotantoa, joten luotto on kova, että se alkaa menestymään ja tuo iloa seuraavat kymmenet ja sadat vuodet. Taimi löytyi Pienen taimipuodin / Forestum Oy:n osastolta. Pieni taimipuoti on mahtava paikka tehdä löytöjä erikoisemmista kasveista. Helsingin Viikin myymälästä on tarttunut mukaan jo yhtä sun toista ja messuiltakin erikoisuuksien määrä mökkipuutarhassani näyttää karttuvan satunnaisten kohtaamisten myötä. 

Purppurapihta kasvaa hyvin suureksi, ja minullakin jäi vielä löytämättä sopiva paikka, mihin puun sijoittaisin. Taimi odottaa kevättä ja lopullista sijoituspaikkaansa siirteessä ruukkuineen maahan haudattuna.

Purppurapihta on kaunein pihta, ja hyvin vahva ehdokas myös kaikken kauneimmaksi havupuuksi. Oksat laskeutuvat kerroksittain ja uusi vuosikasvu erottuu kauniin vaaleanvihreänä raitana tummasta, vanhemmasta kasvusta. Kuten kuvistakin näkee niin nuoremmiten puun kauneus ei vielä täysin pääse oikeuksiinsa.


Tarkemmat perustiedot kasvista


Abroretum Mustila
http://www.mustila.fi/category/kasvit/abies-amabilis

Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Purppurapihta

Alla olevat kuvat olen kuvannut Mustilan arboretumissa vuosina 2012 ja 2013.



Mustilan arboretum, Arboretum Mustila




Mustilan arboretum, Arboretum Mustila
Mustilan arboretum, Arboretum Mustila









Mustilan arboretum, Arboretum Mustila
Mustilan arboretum, Arboretum Mustila



















Mustilan arboretum, Arboretum Mustila

Mustilan arboretum, Arboretum Mustila

Mustilan arboretum, Arboretum Mustila

Mustilan arboretum, Arboretum Mustila