19. tammikuuta 2014

Mökkipiha muuttuu 2012 - 2013

Kuvia ei ole koskaan liikaa. Jälleen tulin sen huomanneeksi. Mielikuva, että olen kuvannut mökkipihan muutoksia paljon, jopa liikaakin, osoittautui vääräksi. Todellisuudessa digijärkkärin sijaan kädessä on pysynyt paremmin kännykkä ja kuvat ovat sen mukaisia. Toisaalta huomasin kuvanneeni paljon yksityiskohtia laajempien näkymien sijaan, joten ennen jälkeen kuvasarjojen kokoaminen tulee olemaan haastavaa, ellei jopa aivan toivotonta.  

Kuvasarja kesäkuusta 2012 lokakuuhun 2013


Oheinen kronologinen kuvasarja näyttää, miten metsäisen tontin pienehkö alue muuttuu puutarhamaisemmaksi noin puolentoista vuoden aikana. Naapurimökille on varsin esteetön näkymä puiden raivaamisen jäljiltä, mutta olen istuttanut rajan tuntumaan pensaita näkösuojaksi. Niiden kehittyminen ottaa aikansa. Muutamien vuosien päästä tilanne tulee olemaan jo taas aivan toinen, ja pääsen arvioimaan, miten hyvin olen onnistunut tavoittelemissani asioissa. Näkösuojaistutus on monilajinen ja vaihteleva, sillä se mukailee paremmin luonnon monimuotoisuutta ja istuu luontevammin myös ympäröivään metsämaisemaan.

Kuvattu 3.6.2012



Kuvattu 24.6.2012

Kuvattu 4.7.2012

Kuvattu heinäkuun lopulla 2012



Kuvattu 20.8.2012



Kuvattu 24.10.2012



Kuvattu 10.5.2013



Kuvattu 16.6.2013
 
Kuvattu 2.10.2013


Kuvattu 2.10.2013


Kuvattu 19.10.2013

2 kommenttia:

  1. Meiltäkin puita lähtee pian. Muutenki nyt raivattu pihaa, vaihtolavakin saadaan pian tähän niin saa kaikki kätevästi siirrettyä pois kerralla. Tavoitteena on nyt aivan laittaa kokonaan piha uusiksi. https://www.kuljetuskm.com/vaihtolavat.html

    VastaaPoista
  2. Vaimo moitti, että olisi liikaa puita ja pensaita meidän takapihalla. On myös siis urakkana nyt hankkiutua eroon osasta niistä, vaihtolava hankitaan myös. Onhan se hyvä kuitenkin siinä mielessä, vaikka työtä riittääkin, mutta meille on aurinkopaneelitkin tulossa, joten ei ainakaan ole mitään sitten varjostamassa. https://www.okpalvelut.fi/vaihtolavat

    VastaaPoista