16. maaliskuuta 2014

Imikkä 'Majesté', puutarhan valopilkku

Pulmonaria 'Majesté'
Pulmonaria 'Majesté' vaaleine lehtineen.
Imiköitä (Pulmonaria) on useaa eri lajia ja lajikketta. Lehtoimikkä (Pulmonaria obscura syn. Pulmonaria officinalis subsp. obscura) on ainoa luonnonvaraisena Suomessa kasvava imikkä. Sitä minulla ei vielä puutarhassa olekaan kasvamassa.  

Imikät kukkivat varhain keväällä, jonka jälkeen lehdet kehittyvät näyttäväksi ruusukkeeksi tai tiheämmäksi kasvustoksi lajin ja lajikkeen mukaan. Imikät ovat helppoja kasvatettavia, kunhan eivät joudu suoralle paahteelle alttiiksi, sillä se voi vioittaa lehtiä ja vähentää kauneusarvoja.

 

Varjon ja puolivarjon kasveja

Imiköille suositellaan kasvupaikaksi puolivarjoa tai varjoa. Itselläni nämä ovat kasvaneet varjosta aurinkoon. Aurinkoisimmissa ja kuivimmissa paikoissa kauneus ei ole päässyt parhaalla mahdollisella tavalla esille. Etenkin vaalealehtien lajike 'Majesté' tuo puutarhan hämäriin kulmiin valoa lehdillään ja se on muutenkin niin poikkeuksellinen kasvi, että ei voi kuin hämmästellä, ettei se ole nykyistä suositumpi suomalaisissa puutarjoissa. Ehkä se ei vielä ole saavuttanut tunnettuutta muualla kuin puutarhaharrastajien joukossa.   

Lisätietoa Pulmonariosta


Wikipedia

LuontoPortti.com


imikkä
Pulmonaria 'Majesté'? Pieni epäilys on tämän lajikenimestä, kun on kovin
kirjava lehdiltään.

imikkä
Pulmonaria 'Majesté' vasemmalla.

imikkä
Pulmonaria 'Majesté'
rohtoimikkä
Pulmonaria officinalis, rohtoimikkä.

rohtoimikkä
Pulmonaria officinalis, rohtoimikkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti