Kahdessa ylimmäisessä kuvassa on yksi pihan alkuperäisistä kuunliljoista. Sattuman kauppaa, että törmäsin hyvin samanlaiseen, ellei jopa samaan kuunliljalajikkeeseen Mäntsälän taimivaihtotapahtumassa. Lajike osoittautui hyvin vanhaksi, sillä eräällä harrastajalla oli Hämeen Taimistot Oy:n 1935-1936 taimihinnasto mukanaan, jossa lajike oli jo mainittuna. Hinnastosta on muutamia kuvia alempana ketjussa. Hinnastossa kuunlilja on mainittuna Funkia nimellä, tarkemmin Funkia aurea variegata. Ainakin harrastajalta hankkimani, erittäin hyvin kehittynyt, iso kuunliljapuska on hinnastossa esiteltyä vanhaa lajiketta.
13. helmikuuta 2014
Hosta - kuunliljat
Kuunliljoja (Hosta sp) löytyy joka lähtöön. Väreissä ja koossa on varaa valita. Koko vaihtelee kääpiömäisen pienistä, hyvin matalista ja siroista lajikkeista jättimäisiin, jopa paria metriä lähenteleviin lajikkeisiin. Joitakin kuunliljalajikkeita kasvoi pihassa jo valmiiksi ja paljon olen ehtinyt haalimaan kuunliljoja lisääkin.
Kahdessa ylimmäisessä kuvassa on yksi pihan alkuperäisistä kuunliljoista. Sattuman kauppaa, että törmäsin hyvin samanlaiseen, ellei jopa samaan kuunliljalajikkeeseen Mäntsälän taimivaihtotapahtumassa. Lajike osoittautui hyvin vanhaksi, sillä eräällä harrastajalla oli Hämeen Taimistot Oy:n 1935-1936 taimihinnasto mukanaan, jossa lajike oli jo mainittuna. Hinnastosta on muutamia kuvia alempana ketjussa. Hinnastossa kuunlilja on mainittuna Funkia nimellä, tarkemmin Funkia aurea variegata. Ainakin harrastajalta hankkimani, erittäin hyvin kehittynyt, iso kuunliljapuska on hinnastossa esiteltyä vanhaa lajiketta.
Kahdessa ylimmäisessä kuvassa on yksi pihan alkuperäisistä kuunliljoista. Sattuman kauppaa, että törmäsin hyvin samanlaiseen, ellei jopa samaan kuunliljalajikkeeseen Mäntsälän taimivaihtotapahtumassa. Lajike osoittautui hyvin vanhaksi, sillä eräällä harrastajalla oli Hämeen Taimistot Oy:n 1935-1936 taimihinnasto mukanaan, jossa lajike oli jo mainittuna. Hinnastosta on muutamia kuvia alempana ketjussa. Hinnastossa kuunlilja on mainittuna Funkia nimellä, tarkemmin Funkia aurea variegata. Ainakin harrastajalta hankkimani, erittäin hyvin kehittynyt, iso kuunliljapuska on hinnastossa esiteltyä vanhaa lajiketta.
Tunnisteet:
Hosta,
kasvillisuus,
kesämökki,
kuunlilja,
mökkipuutarha,
perennat,
piha,
piharakentaminen,
puutarha,
puutarhablogi,
puutarhakasvit,
Täysin pihalla
4. helmikuuta 2014
Ison kiven juureen
Rimakauhua tukevasti koneen ääressä istuen
Kukapa sitä mitään keskeneräistä esittelisi, en minä ainakaan :)Ehkä minut pelastaa sanonta, jonka mukaan puutarha ei ole koskaan valmis. Ainakin sillä voin oikeuttaa toimiani ja itselleni perustella julkaisujeni mielekkyyttä. Toivoa sopii, että jatkossakin osaisin pitää riman riittävän alhaalla uusien julkaisujen tekemiseen blogiprojektissani. Projektilla on yleensä loppu. Niin tälläkin aikanaan ja varmuudella, mutta päivämäärä ei ole vaan tiedossa.
Kuvattu 3.6.2012 |
Olipa kerran kivi...
Kivi,
joka ei näkynyt juuri mihinkään ja jonka luokse täytyi pujotella, jotta
sen kauneuden ja suuruuden pääsi näkemään. Puun taimet ja vesakko
olivat sen piilottaneet näkyvistä.Malttamaton kun olen, niin melkein ensi töikseni tartuin sahaan ja aloin tätä luomusta kaivamaan päivänvaloon. Kun kivi oli paljastettu, alkoi harmittamaan sen ympärillä olevan istutusalueen huono kunto. Maa oli sammaloitunut ja viimeisetkin puutarhakasvit kituivat silmin nähden ja tekivät hidasta kuolemaa.
Syvä varjo oli vienyt kasveilta elinvoimaa, puuntaimet veden ja ravinteet. Käänne parempaan alkoi heti raivaamisen jälkeen. Kyllä luonto on ihmeellinen paikkaamaan arpiaan, kun siihen mahdollisuuden saa. Vesakosta löytynyt köynnösruusu virkistyi silminnähden ja osoitti halukkuutensa elämään. Samoin kävi monille muille hiljaisempaa kautta eläneille kasveille.
Kivi oli lähes näkymättömissä. Kuvattu 3.6.2012 |
Pitäisikö hankkia elämä :)
Helmikuun iltaa eletään ja kirjoitan tarinaa kivestä. Miten elottomalla kappaleella, kivellä, voikin olla niin suuri vaikutus minuun, ajatuksiini. Sen olemassa olo rauhoittaa, sitä voi tuijottaa läheltä ja kaukaa loputtomiin, mutta aina siinä näkee jotain uutta. Olen kirjoittanut jo aikaisemminkin, että tontin kivillä ja monimuotoisilla maastonmuodoilla sekä maaperällä oli enemmän vaikutusta mökkihankintaani kuin rakennuksilla. Onneksi voin sanoa ilman välitöntä hoitoonohjausta, että ostin kiviä ja siinä ohessa mökin. Ehkä olen vain omalaatuinen persoona, kun tykästyn asioihin, joita ei oikein rahallakaan saa, jollei niitä tontilla valmiiksi ole.Kuvattu 3.6.2012 |
Mökille saapuessakaan ei kiveä näkynyt. Kuvattu 3.6.2012 |
Muutosten tuulia. Kuvattu 24.10.2012 |
Siellä se taustalla komeilee. Kuvattu 5.5.2013 |
Kesä ja kärpäset, ja kivi. Kuvattu 16.6.2013 |
Kivi on saanut seuraa, ja tulee saamaan jatkossa lisääkin. Kuvattu 29.9.2013 |
27. tammikuuta 2014
Sequoiadendron giganteum - mammuttipetäjä
Maasta se pienikin mammutti ponnistaa. Kuvattu 24.10.2012. |
Mammuttipetäjä tarvitse luonnossa lisääntyäkseen metsäpalon kuumuutta, joka saa kävyt avautumaan ja siemenet varisemaan maahan. Tästä syystä itsekin laitoin kasvualustaan tuhkaa ja olen sitä lisännyt myöhemmässä vaiheessa taimen juurelle, jotta olosuhteet olisivat mahdollisimman hyvät ja vastaisivat luonnollista kasvuympäristöä. Istutuspaikka on valoisaa männikköä rinteen yläosassa, jossa mäki alkaa taittumaan tasaisemmaksi maastoksi. Maa on kivikkoa ja hiekkaa, joten paikka on kuiva, eikä tällä alueella tule koskaan olemaan ongelmia seisovan kosteuden tai liikamärkyyden kanssa.
Menestymisvyöhykkeeksi luvataan (0), joten kovin suuria odotuksia ei sen perusteella voi luoda. Mammuttipetäjä on tilavuudeltaan maailman suurimmaksi kasvava puu. Erästä erityisen suurta yksilöä intiaanit kutsuvat osuvasti metsän isäksi. Isukilla on mittaa yli 80 metriä ja paksuutta yli 10 metriä. Ehkä jonain päivänä joku mökkiläinen kiroilee justeerinsa äärellä kasvihullua muinaismökkiläistä, joka on mennyt istuttamaan moisen jättiläisen hänen harmikseen.
Tarkemmat perustiedot kasvista
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mammuttipet%C3%A4j%C3%A4
National Geographic Live! Youtube video mammuttipetäjän kuvaamisesta.
http://www.youtube.com/watch?v=pBpmB4RAygs
19. tammikuuta 2014
Mökkipiha muuttuu 2012 - 2013
Kuvia ei ole koskaan liikaa. Jälleen tulin sen huomanneeksi. Mielikuva, että olen kuvannut mökkipihan muutoksia paljon, jopa liikaakin, osoittautui vääräksi. Todellisuudessa digijärkkärin sijaan kädessä on pysynyt paremmin kännykkä ja kuvat ovat sen mukaisia. Toisaalta huomasin kuvanneeni paljon yksityiskohtia laajempien näkymien sijaan, joten ennen jälkeen kuvasarjojen kokoaminen tulee olemaan haastavaa, ellei jopa aivan toivotonta.
Oheinen kronologinen kuvasarja näyttää, miten metsäisen tontin pienehkö alue muuttuu puutarhamaisemmaksi noin puolentoista vuoden aikana. Naapurimökille on varsin esteetön näkymä puiden raivaamisen jäljiltä, mutta olen istuttanut rajan tuntumaan pensaita näkösuojaksi. Niiden kehittyminen ottaa aikansa. Muutamien vuosien päästä tilanne tulee olemaan jo taas aivan toinen, ja pääsen arvioimaan, miten hyvin olen onnistunut tavoittelemissani asioissa. Näkösuojaistutus on monilajinen ja vaihteleva, sillä se mukailee paremmin luonnon monimuotoisuutta ja istuu luontevammin myös ympäröivään metsämaisemaan.
Kuvasarja kesäkuusta 2012 lokakuuhun 2013

Kuvattu 24.6.2012 |
Kuvattu 4.7.2012 |
Kuvattu heinäkuun lopulla 2012 |
Kuvattu 20.8.2012 |
Kuvattu 24.10.2012 |
Kuvattu 10.5.2013 |
Kuvattu 16.6.2013 |
Kuvattu 2.10.2013 |
Kuvattu 2.10.2013 |
Kuvattu 19.10.2013 |
Tunnisteet:
kesämökki,
monimuotoisuus,
mökkipuutarha,
perennat,
piha,
piharakentaminen,
puiden kaataminen,
puutarha,
puutarhakasvit,
tontin raivaaminen,
Täysin pihalla
15. tammikuuta 2014
Oplopanax horridus - pirunnuija
Pirunnuijaan (Oplopanax horridus) ihastuin ensisilmäyksellä. Piikikäs, isolehtinen, rehevä - riittävän eksoottinen ja erikoinen kasvi. Jopa siinä määrin epätodellinen, että ensimmäinen ajatus oli, ettei tämmöisiä ole olemassakaan tai ei ainakaan kasva Suomessa, mutta kasvaapa kuitenkin. Tätä kasvia ei kannata sekoittaa pirunkeppiin eli piikkiaraliaan (Aralia elata), sillä kyseessä on eri kasvi, vaikka yhtäläisyyksiä löytyykin piikkien ja pirullisen nimen osalta.
Pirunnuijan taimen metsästäminen olikin mielenkiintoinen episodi. Ehdin tätä jo Viroa myöten etsimään. Suomessakin muutamilla taimistoilla kasvi oli listoilla, mutta sen saatavuus oli heikko tästä huolimatta. Olin jo kadottamassa toivoani, kun Vakka-Taimi auttoi hädässä. Omalla riskillä pääsin kokeilemaan saisinko pidettyä pienen siementaimen hengissä. Pirunnuijan siementaimet ovat herkkiä ja kuolleisuus ensimmäisten vuosien aikana on hyvin suuri. Saapa nähdä kuinka minun taimelle käy, sillä se oli ehkäpä toisella tai kolmannella vuodellaan, kun sen keväällä 2013 sain hankittua. Kuluva talvi on onneksi ollut leuto tähän saakka ja taimi ehti kasvamaan kesän aikana reilusti. Hyvin se ainakin on juurtunut ja asettunut taloksi. Toivottavasti pärjää, jotta muutaman vuoden päästä minullakin on oma piikkipensasviidakko Mustilan arboretumin tapaan.
Tyvivesataimi olisi tervetullut, jos vain jollakulla tätä löytyy jo isompana kasvustona.
Abroretum Mustila
http://www.mustila.fi/kasvit/OplopanaxHorridus
Alla olevat kuvat olen kuvannut Mustilan arboretumissa vuosina 2013 ja 2013.

Arboretum Mustila 15.7.2012 |
Arboretum Mustila 15.7.2012 |
Arboretum Mustila 15.7.2012 |
Arboretum Mustila 2.6.2013 |
Arboretum Mustila 2.6.2013 |
Arboretum Mustila 2.6.2013 |
Arboretum Mustila 2.6.2013 |
Arboretum Mustila 2.6.2013 |
12. tammikuuta 2014
Abies amabilis - purppurapihta
Sain hankittua pienen purppurapihdan (Abies amabilis) taimen Lepaa 2013 messuilta. Taimi on Mustilan arboretumin tuotantoa, joten luotto on kova, että se alkaa menestymään ja tuo iloa seuraavat kymmenet ja sadat vuodet. Taimi löytyi Pienen taimipuodin / Forestum Oy:n osastolta. Pieni taimipuoti on mahtava paikka tehdä löytöjä erikoisemmista kasveista. Helsingin Viikin myymälästä on tarttunut mukaan jo yhtä sun toista ja messuiltakin erikoisuuksien määrä mökkipuutarhassani näyttää karttuvan satunnaisten kohtaamisten myötä.
Purppurapihta kasvaa hyvin suureksi, ja minullakin jäi vielä löytämättä sopiva paikka, mihin puun sijoittaisin. Taimi odottaa kevättä ja lopullista sijoituspaikkaansa siirteessä ruukkuineen maahan haudattuna.
Purppurapihta on kaunein pihta, ja hyvin vahva ehdokas myös kaikken kauneimmaksi havupuuksi. Oksat laskeutuvat kerroksittain ja uusi vuosikasvu erottuu kauniin vaaleanvihreänä raitana tummasta, vanhemmasta kasvusta. Kuten kuvistakin näkee niin nuoremmiten puun kauneus ei vielä täysin pääse oikeuksiinsa.
Abroretum Mustila
http://www.mustila.fi/category/kasvit/abies-amabilis
Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Purppurapihta
Alla olevat kuvat olen kuvannut Mustilan arboretumissa vuosina 2012 ja 2013.

Pionit näyttävät parastaan - 8.7.2012
Mieli muuttuu ja maku kehittyy
En pioneistakaan erityisemmin ole tykännyt ennen mökin hankkimista. Ehkä minun kiinnostus suuntautuu loppujen lopuksi enemmän puuvartisiin kuin perennoihin. Lapsuuden kodissa oli juurikin samaiset pionisävyt rinnakkain, lienee lajikekin ollut sama, kun näistäkin paljastui. Paljon kukkia niissäkin oli, mutta tukemisessa oli oma vaivansa, ettei kasvusto kaatunut ja kukat painuneet maahan. Ovathan pionit upeita ja isokukkaisia, mutta jotenkin niin ylirunsaita, että hieman vielä ottaa aikaa sulatella ja makustella kummalle kantille lopullinen mielipide näistä asettuu. En sentään pihan perälle näitä kärrännyt, vaan siirsin paraatipaikalle ja sittemmin olen saanut muutamia pioneja lisääkin. Olen huomannut, että täytyy antaa itselleen aikaa tottua, tutustua ja ihastua. Ensisilmäys ei aina tuo oikeaa tuntemusta, ja tarmon puuskassa voisi tulla tehneeksi enemmän tuhoa kuin hyvää, jos siltä seisomalta toimeen ryhtyisi. Edellisen omistajan puutarhaperinnön vaalimisen nimissä näille tulee löytymään aina paikka puutarhassani.
Pioni (Paeonia). |
Pioni (Paeonia) ja sävyt, joista pidän. |
Pioni (Paeonia). |
Pioni (Paeonia). |
Pioni (Paeonia). |
Pioni (Paeonia). Tämä on vähän liikaa tyttöjen juttuja, mutta olkoon :) |
Maariankello, (Campanula medium). |
Maariankello, (Campanula medium). Tätä olen sittemmin löytänyt pihalta valkoisena ja vaaleanpunaisenakin. |
Tiarella, (Tiarella). Lajike hukassa toistaiseksi. |
Tiarella, (Tiarella). Samoin tämän lajike ei ole tiedossa. |
Tarha-alpi, (Lysimachia punctata) ja rohtosormustinkukka, (Digitalis purpurea). |
Tarha-alpi, (Lysimachia punctata). |
Tarha-alpi, (Lysimachia punctata) ja rohtosormustinkukka, (Digitalis purpurea). |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)